Autoja rikkonut kaksikko jäi kiinni Kullervontiellä

0

Uudessakaupungissa Kullervontiellä viittä parkissa ollutta autoa on rikottu ja niistä on anastettu omaisuutta tiistain ja keskiviikon välisenä yönä noin kello 1.30.

Autoista on rikottu muun muassa laseja, naarmutettu maalipintaa ja murtauduttu sisälle. Poliisipartio tavoitti tekoihin epäillyn kaksikon yhden rikotun auton sisältä.

Samat henkilöt olivat myös osallisina aiemmin samana iltana tehtyyn Alisenkadun lasin rikkomiseen. Alisellakadulla rikottiin liikehuoneiston oven lasi myöhään tiistai-iltana. Poliisi tavoitti yhden tekoon epäillyistä lähistöltä.

Poliisi kertoi myös, että Sorvakon Rantatiellä on maanantain ja tiistain välisenä aikana murtauduttu varastorakennukseen, josta on anastettu mm. käsisirkkeli, ruuvinväännin, aurinkolasit, dartstikkoja sekä muutama siideri- ja lonkerotölkki.