Valmet Automotive julkaisi eilen tiedotteen, joka herättää paljon kysymyksiä ja spekulaatioita. Yhtiö aloittaa yt-neuvottelut, ja henkilöstön tilapäinen vähentämistarve on 260 henkilötyövuotta.
Ripeään tahtiin henkilöstöä rekrytoinut autotehdas on kasvanut Suomen suurimmaksi tehtaaksi, joka työllistää 4500 henkilöä.
Nyt näyttää, että kannattavuus ei ole kehittynyt yhtiön omistajia tyydyttävällä tavalla, vaikka kannattavuus paranikin viime vuonna. Valmet Automotiven omistavat suomalaiset sijoitusyhtiöt Tesi ja Pontos Group sekä kiinalainen CATL.
Hyvä uutinen on, että kysymys on lomautuksista, ei irtisanomista.
Saksan talous, brexit ja Yhdysvaltain kauppapolitiikka jarruttavat vientiyritysten halua investoida, mutta Valmet Automotiven tahtia ne eivät ole tähän asti hidastaneet. Yhtiö kertoi heinäkuussa rakentavansa autotehtaan kokoonpano-osastolle lisälinjan, joka mahdollistaa tuotantokapasiteetin nostamisen. Salossa aloittaa syksyllä Valmet Automotiven akkutehdas.
Autotehtaalla valmistetaan Mercedes-Benzin A-sarjan ja GLC-sarjan autoja. Yhteistyö Daimlerin kanssa on sujunut mallikkaasti, ja Uudessakaupungissa valmistetuille autoille on riittänyt kysyntää. Kesällä yhtiö kertoi, että uusi tuotantoennätys on tulossa tällekin vuodelle.
Tekniikka & Talous -lehti uutisoi elokuun alussa, että Yhdysvalloissa myytiin heinäkuussa Mercedes-Benzin henkilöautoja selvästi enemmän kuin vuosi sitten heinäkuussa.
Valmet Automotiven toimitusjohtaja Olaf Bongwald on ehtinyt toimia tehtävässään reilun vuoden. Hän on korostanut julkisissa esiintymissään osaavan, joustavan ja innovatiivisen henkilöstön merkitystä.
Yt-neuvottelut ovat jättirekrytointien jälkeen ikävä takaisku, mutta Valmet Automotive on koko ajan painottanut investointeja tulevaisuuteen. Ne pitävät sisällään muutakin kuin autojen valmistusta.
Viime vuonna 50 vuotta täyttänyt tehdas on kokenut monenlaisia suhdanteita ja tilanteita, eikä epäilystä, etteikö tästäkin selvittäisi.
Kannattavuus ei ole kehittynyt yhtiön omistajia tyydyttävällä tavalla.
Ja syy on selvä keskitetiin tuotanto liaankapealle alale.
Olisi pitänyt ajoissa hankia myös muita merkkejä tuotanton siten että ei yksaikään merki olisi ollut yli 30 % kapasiteetista.
Näin yhden poistuminen tai tuotanon lasku tekisi niin paljoa.
Kommenttien lisääminen on estetty.