Crusell-viikko tavoitti uutta yleisöä

0
Crusell-seuran hallituksen puheenjohtaja Jussi Kauranen (vas), taiteellinen johtaja Tuulia Ylönen, toiminnanjohtaja Petri Hatakka ja tiedottaja Pekka Haapanen kertoivat olevansa kohtalaisen tyytyväisiä kuluneeseen Crusell-viikkoon. – Ainahan on jotain, mitä olisi voinut tehdä toisin, mutta kaikkiaan viikko sujui hyvin, Hatakka kiteytti. Kuva: Päivi Sappinen

Päivi Sappinen

Lauantaina päättynyt Crusell-viikko keräsi kävijöitä viime vuotiseen tapaan eli viikon aikana konsertit houkuttelivat paikalle kaikkiaan noin 6 500 ihmistä. Suosituin yksittäinen tapahtuma oli arviolta jopa 2 100 kävijää Vallinmäelle torstaina houkutellut, Pepe Willbergin tähdittämä Lyhtyjen yö.

Erityisen tyytyväisiä Crusell-viikon taiteellinen johtaja Tuulia Ylönen, toiminnanjohtaja Petri Hatakka, tiedottaja Pekka Haapanen ja Crusell-seuran hallituksen puheenjohtaja Jussi Kauranen kertoivat olevansa musiikkiviikon kokeiluihin, joiden myötä konsertteihin löysi täysin uutta yleisöä.

– Sekä maanantai-illan pelimusiikkikonsertti että Dallapé-orkesterin iltamat olivat tapahtumia, joihin löysi paljon kävijöitä, jotka eivät muuten Crusell-konserteissa ole käyneet, Hatakka iloitsi.

Lue lisää 6.8.2019 lehdestä 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here