Kesän sade-ennätys rikki viikonloppuna

0
Uudessakaupungissa satoi sunnuntain ja maanantain välisenä aikana 25,7 millimetriä vettä. Kuva: SSS/Marko Mattila

Sunnuntain ja maanantain välisenä aikana meni rikki Uudenkaupungin tämän kesän sade-ennätys. Uudenkaupungin veden käyttöpäivystäjä Max Lovén kertoo, että sunnuntain aamukahdeksan ja maanantain aamukahdeksan välillä satoi 25,7 millimetriä.
– Kyseessä on selkeästi kesän sade-ennätys. Ei muina päivinä ole päästy lähellekään tätä, Lovén kertoo.

Uudenkaupungin heinäkuun isoin sademäärä ropsahti taivaalta 15. päivä, jolloin satoi 14,9 milliä. Kesäkuun sateisin päivä oli 14. päivä ja silloin satoi 14,4 milliä. Toukokuun sateisin päivä oli 23. päivä ja silloin vettä tuli 15,2 milliä.

Uudenkaupungin vesi mittaa joka aamu kahdeksan aikaan vuorokauden aikana tulleen sademäärän. Samalla tarkastellaan maan pintaa ja sen kosteutta. Talvella tarkistetaan lumimäärät.
– Mittaamme myös veden ph-arvoa. Nyt se oli 5,2 ja se on melko normaali, Lovén lisää.
Uudenkaupungin vesi toimittaa tiedot Ilmatieteenlaitokselle, jossa koostetaan tiedoista sadetaulukoita. Ilmatieteenlaitos lupaa kuluvalle viikolle Uuteenkaupunkiin puolipilvistä ja sadekuuroja.