Korihaille kaksi uutta vahvistusta

0
Casey Bensonilla on jo kokemusta eurooppalaisesta koripallosta.

Uudenkaupungin Korihaiden takamies-osasto vahvistuu kahdella yhdysvaltalaispelaajalla. Seura on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset Casey Bensonin ja Anton Cookin kanssa.

24-vuotias pelintekijä Benson on Grand Canyonin yliopiston kasvatti, joka pelasi viime kauden Slovenian pääsarjassa Hopsi Polzelan joukkueessa. Vastuuta 190-senttinen Benson keräsi joukkueessa keskimäärin lähes 29 peliminuutin verran viimeistellen 28 ottelun keskiarvoikseen 7,3 pistettä, 5,6 syöttöä ja 4,4 levypalloa.

Benson kertoo odottavansa jo malttamattomana saapumista Suomeen ja Uuteenkaupunkiin.

– Hienoa päästä pelaamaan Jordin (päävalmentaja Juste) ja koko joukkueen kanssa fanien edessä. Pyrin tuomaan joukkueeseen kovuutta ja paloa, ja haluan olla mukana luomassa voittamisen kulttuuria. Uskon, että kaudesta tulee hyvä, hän arvioi.

24-vuotissyntymäpäiväänsä elokuun lopussa juhliva Anton Cook tuo joukkueeseen heittovoimaa. Southeastern Oklaholma Staten yliopistosta ponnistanut 188-senttinen Cook saapuu Korihaihin Brasiliasta, äskettäin maan pääsarjaan nousseesta Joinvillen joukkueesta, jossa hän kirjautti 21 ottelun keskiarvoikseen 30 peliminuuttia, 16 pistettä, 2,7 levypalloa ja 2,6 syöttöä.

– Olen kiitollinen mahdollisuudesta tulla Uuteenkaupunkiin ja Korihaihin pelaamaan. Tavoitteenani on parantaa omaa peliäni joka päivä ja tietysti auttaa joukkuetta pelaamaan parhaalla mahdollisella tavalla, Cook viestittää.

Pelaajien on määrä saapua Uuteenkaupunkiin syyskuun alkupuolella.

Korihailla on pelaajasopimukset tulevalle kaudelle jo Elias Lahdensuun, Henri Ventoniemen, Miikka Marttisen, Elias Eerikinharjun, Valtteri Leinon, Luke Meiklen, Tommi Lehtosen ja Eemil Wahlbäckin kanssa.