Maailma on pieni. Tämä tuli todistettua kesällä Pookin pihalla pöytäseurueessa, kun kävi ilmi, että vieressäni istunut nainen oli käynyt samaa koulua kanssani. Hän on minua vuotta nuorempi, emmekä olleet samalla luokalla, mutta meillä on paljon yhteisiä muistoja.
Hetken kuluttua koko pöytäseurue jakoi muistojaan kouluajoistaan. Koulu on asia, josta jokaisella on kokemusta ja mielipiteitä.
Oma opinahjoni oli Luostarivuoren koulu Turussa. Se tunnettiin ennen Turun tyttölyseona eli Tipulana. Onneksi kuulun ikäluokkaan, jolloin koulu alkoi ottaa poikia oppilaikseen.
Omat koulut tytöille ja pojille ovat taakse jäänyttä aikaa, ja maailma on kehittynyt parempaan suuntaan tässäkin asiassa.
Keskustelu palautti mieleeni, miten tärkeitä vaikuttajia opettajat ovat elämässä. Tuskin olisin nykyisessä työssäni, jos äidinkielenopettajani Eeva Pihlakoski ei olisi tokaissut minulle, että sinusta tulee sanomalehtinainen, älä kirjoita satuja.
Melkoista rohkeutta ja oivallusta osoitti myös poikamme alakoulun opettaja, joka antoi hänelle stipendin kyseenalaistamisesta. Sen sijaan, että opettaja olisi tuskastunut jatkuviin kysymyksiin, hän päinvastoin kannusti siihen. Nykyään poikani työskentelee tutkijana.
Innostuimme koulukaverini kanssa muistelemaan erityisesti liikunnan ja käsityön opettajiamme. Molemmilla meillä oli samanlaiset muistijäljet noista kahdesta naisesta.
Liikunnan opettaja rummutti jumppasalissa tamburiinilla tahtia ja oli jakanut oppilaat hyviin ja huonoihin. Minä kuuluin jälkimmäisiin, toivottomiin tapauksiin. Ajatus itsestäni liimautui minuun vuosikymmeniksi.
En harrastanut koulun jälkeen kuntoilua, koska en vain yksinkertaisesti osannut nähdä itseäni pururadalla, kuntosaleissa tai jumppatunneilla. Vasta aikuisena olen oppinut, miten mahtava vaikutus liikunnalla on erityisesi mielen hyvinvoinnille.
Käsitöissä olin vieläkin surkeampi. Tunsin saavani vuosien jälkeen vertaistukea, kun jaoimme saman koulun kasvatin kanssa kokemuksia opettajamme tavasta tylyttää oppilaita, jotka eivät olleet syntyneet kutimet kädessä.
Koulumuistojen jakaminen on mukavaa ajankulua, mutta kun puhutaan nykyisestä koulumaailmasta ja tulevaisuudesta, muistelut voi jättää omaan arvoonsa. Olen samaa mieltä opetusministeri Li Anderssonin kanssa siitä, että koulutuspoliittiset puheenvuorot, joissa viitataan omiin kouluaikoihin, pitäisi kieltää.
Opettajien ammattitaidosta ei tarvitse olla huolissaan, mutta sitä voi kysyä, miksi opettajan ammatti ei ole yhtä haluttu kuin aikaisemmin. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen on ehdottanut, että alan vetovoimasta pitäisi tehdä tutkimus.
Yle TV1:n ajankohtaisohjelman haastattelema nuori luokanopettaja toi esille yhden tärkeän asian, mikä vaikuttaa opettajien työhyvinvointiin. Koulun ilmapiiri. Sama pätee lapsiin ja nuoriin.
Koulussa pitää viihtyä, ja oppilaiden pitää kokea onnistumisia, mutta se ei tarkoita, että koulunkäynnistä tarvitsee tehdä viihdettä.
Eija Eskola-Buri
päätoimittaja