Penkkiurheilijan murheet

0

Olen viettänyt satoja ellen jopa tuhansia tunteja television ääressä tuijottaen urheilua. Joskus talviviikonloppuisin saatan aloittaa päiväni maasto- tai alppihiihdolla, siirtyä siitä ampumahiihdon ja mäkihypyn kautta jääkiekkoon ja ehkä vielä illalla seurata jalkapalloa. Kenties välissä on tullut formuloita tai rallia.

Nuorempana harmitti, jos jokin kilpailu jäi näkemättä. Nykyisin pystyn elämään sen kanssa, että luen tulokset myöhemmin.

Vuosien saatossa moniin selostajiin on syntynyt eräänlainen suhde. Pienenä en sietänyt Hannu-Pekka Hännistä, koska hän saattoi kisan aikana unohtua muistelemaan vuosikymmenten takaisia kilpailuja, mutta myöhemmin olen hieman ikävöinyt hänen tapaansa selostaa. Ainakin hän suunnilleen tiesi, mitä kilpailussa tapahtuu ja artikuloi hyvin.

Hännisen yksi bravuurilajeista on mäkihyppy. Kun talvilajien tv-oikeudet siirtyivät aikoinaan maksullisille kanaville, jäi Hännisen selostettavaksi vain Suomessa hypättävät kilpailut ja arvokisat. Maksullisella kanavalla selosti vuosia kaksikko Jani Uotila–Toni Nieminen, joilla kummallakaan matematiikka ei kuulunut vahvuuksiin.

Yleensä katsoja oli paremmin kärryillä kilpailun tilanteesta kuin paikan päällä selostanut kaksikko. Tunnelman he osasivat kyllä luoda, mutta itse muistan ärtyneeni monta kertaa, kun päivän selvää tilannetta vielä pähkäiltiin.

Ja jos Hänninen unohtui välillä tilastojen pariin, ei Uotila juuri tuhlannut aikaa vanhojen tulosten läpikäymiseen. Jälkimmäisen tyyli ei sopinut kaltaiselleni tilastofriikille yhtään.
Yleensä seuraan urheilua yksin. Silloin saan ainakin keskittyä juuri siihen, mihin haluan.

Porukassakin on tietysti mukava katsoa ja erityisesti juhlia, mutta en välttämättä ole aina parasta seuraa.

Huomaan nimittäin vähän väliä heittäväni jotain tilastofaktoja tai jään jauhamaan edellisestä kilpailusta. Siinä välissä Lewis Hamilton onkin jo kärsinyt aikarangaistuksensa ja tajuan sen vasta kierroksia myöhemmin.

Yksinään urheilun seuraamisessa on kuitenkin myös huonoja puolia. Esimerkiksi jatkuvasti toistuviin sanontoihin tai virheisiin kiinnittää entistä paremmin huomiota. Hämmentävän moni selostaja esimerkiksi kuvittelee, että numeroiden välissä on piste, vaikka sinne kuuluisi pilkku. Eli siis 1,2 sekuntia, ei 1.2 sekuntia.

Antero Mertarannan toistuviin sanontoihin ja ”vaaaaarallisiin tilanteisiin” en nyt edes mene, mutta joku voisi hänelle kertoa, kuinka hollantilaisen pikajuoksija Dafne Schippersin sukunimi lausutaan. Aivan kuten Schipholin lentokentän kohdalla, c lausutaan koona.

Viime viikonloppuni koostui jälleen yleisurheilusta, rallista ja formuloista. Jossain vaiheessa selostajaa kirotessani mietin, että olisiko tämän kaiken ajan voinut käyttää vaikka itse urheillen, mutta toisaalta sitten en taas tietäisi, kuinka siinä naisten pika-aitojen finaalissa kävi.

Risto-Matti Kärki
tuottaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here