
Lukukausi alkoi maanantaina, mutta lukion uusi rehtori Esa Pirkola sekä koulun opettajat aloittivat työskentelyn jo viime viikolla. Yhtenäiskoulun apulaisrehtorin tehtävistä lukioon siirtynyt Pirkola kertoo ryhtyneensä perehtymään lukiomaailmaan jo heti elokuun alussa.
Pirkola halusi kokeilla olisiko hänen osaamiselleen käyttöä lukiossa. Pirkolasta uusien asioiden oppiminen on mielenkiintoista, ja hän näki työssä myös mahdollisuuden kehittyä ja laajentaa osaamistaan.
– Ajattelin, että näitä lukion rehtorin paikkoja ei tule kovin usein haettavaksi, ja varsinkaan omassa kotikaupungissa. Se kannusti hakemaan, hän kertoo.