Syyskuun ensimmäinen saa joka kerta vatsanpohjani kihelmöimään odotuksesta. Tämä päivämäärä aiheuttaa minussa sellaisen tunteen kuin olisin juuri lähdössä elämäni seikkailulle laukut pakattuina. Osan tästä tunteesta tekee syksy, mutta tiedän, että innostus liittyy hyvin vahvasti lämpimiin muistoihin omasta varhaisnuoruudestani, kun uppouduin totaalisesti Harry Potterien maailmaan.
En varmasti ole ainoa, joka on joskus (yhä edelleen) haaveillut saavansa Tylypahkasta sinetöidyn pergamenttikirjeen, jossa kerrotaan opiskelupaikasta Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa. Kuinka elävästi joskus haaveilinkaan jännittävästä taikamaailmasta ja sisäoppilaitoselämästä, jossa saisi opetella loitsujen alkeita ja taikajuomien keittämistä. Jopa taikuuden historia olisi ollut minusta kiehtova oppiaine.
Mielikuvituksen voima on uskomaton. Kun ajattelen muistojani, niiden seasta löytyvät lähes yhtä todentuntuisina omat muistikuvani ajasta, kun kävin oikeasti ala-astetta ja siitä, kun elin seitsemän lukukautta Tylypahkassa Harry Potterin ja kumppaneiden seurassa. Tämä on mielestäni itsessään jo taikuutta: miten sanoista paperilla voi syntyä aivoissamme todellisia tunnekokemuksia ja muistoja?
Olen surrut sitä, etten enää kykene keskittymään kirjoihin samalla tavalla kuin lapsena. Ehkä tarinaan koukuttuminen vie nykyaikana jo liikaa aikaa ja olen mukautunut tähän elämänmenoon. En kuitenkaan usko tämän olevan koko totuus. Olen melko varma, että luen vain vääriä kirjoja. Sorrun nykyään aloittamaan lähinnä kirjoja, joilla on tarjota minulle jotakin hyödyllistä informaatiota. Kun ne eivät sitten imaisekaan hyvän romaanin lailla mukaansa, ne jäävät kesken.
Mistä sitten löytäisin uuden kiehtovan kirjamaailman, johon voisin kadota? Hyvän romaanin löytäminen on usein hakuammunnan tulos. Yleensä kirjastossa pysähdyn vain eksyneenä jonkin aakkosen kohdalle tutkailemaan satunnaisten romaanien kansia. Äänikirja- ja kirjavinkkisovellukset osaavat tarjota minulle profilointini perusteella juuri nimenomaan niitä iänikuisia tietokirjoja, enkä tiedä oikein itsekään, mitä kirjalta haluaisin.
Jos pyytäisin kirjaston työntekijältä apua, se menisi jotakuinkin näin: ”Ei liian synkkää, ei liian kepeää, viihdyttävää, muttei kuitenkaan komediaa, ei ainakaan mitään fantasiaa, mutta toisaalta jotain Harry Potterin tyylistä.” Jo vähemmästäkin menevät sovellusten algoritmit sekaisin, saati kirjaston henkilökunta. Toistaiseksi olen noudattanut ”sata kärpästä ei voi olla väärässä” -periaatetta eli luen top 10 -listojen kirjoja. Mikään niistä ei ole kuitenkaan vielä napannut minua kyytiin Tylypahkan pikajunan lailla.
Saana Viinikkala
toimittaja