Uudenkaupungin työttömyys edelleen alhaalla, mutta avoimien työpaikkojen määrä laskussa – Katso kartasta alueen tuoreimmat työttömyysluvut

0
Varsinais-Suomessa on avoinna työpaikkoja esimerkiksi majoitus- ja ravitsemusalalla. Myös monissa muissa palvelualan ja teollisuuden tehtävissä oli töitä tarjolla enemmän kuin aikoihin.

Työttömyyden lasku jatkuu Varsinais-Suomessa ja Uudessakaupungissa työttömien määrä pysyy viime vuoden tapaan alhaisella tasolla. Avoimien työpaikkojen määrä sen sijaan on Uudessakaupungissa laskenut. Viime päivien uutiset Suomen talouskasvun hiipumisesta ja yritysten yt-neuvotteluista eivät yllä vielä Työllisyyskatsauksen heinäkuun lukuihin. Vakka-Suomen työttömyysluvut ovat edelleen maakunnan alhaisimmat.

Uudessakaupungissa oli heinäkuun lopussa 471 työtöntä työnhakijaa. Se on 2 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysprosentti oli heinäkuussa 6,4. Se on tämän vuoden korkein työttömyysaste Uudessakaupungissa.

Kesäkuusta työttömien määrä on noussut. Silloin työttömänä oli 402 henkilöä.

UUDESSAKAUPUNGISSA oli heinäkuussa 381 avointa työpaikkaa. Se on 108 vähemmän kuin vuosi sitten. Kesäkuussa avoimia työpaikkoja oli suunnilleen saman verran kuin heinäkuussa, 361 kappaletta listaa Ely-keskuksen Työllisyyskatsaus.

Heinäkuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa 4 400 kappaletta eli 8 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 13 500 kappaletta. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna heinäkuun aikana 8 000 kappaletta, joista 4 000 oli uusia, heinäkuun aikana avautuneita työpaikkoja, kertoo Ely-keskus.

VARSINAIS-SUOMEN työ- ja elinkeinotoimistossa oli heinäkuun lopussa yhteensä 22 637 työtöntä työnhakijaa. Viime vuoden heinäkuusta työttömien määrä väheni kahdeksalla prosentilla eli 1 900 henkilöllä. Tahti on Varsinais-Suomessa ripeämpää kuin koko maassa, jossa työttömyys aleni viidellä prosentilla.

Työttömien osuus työvoimasta oli heinäkuun lopussa Varsinais-Suomessa 9,9 prosenttia eli 0,9 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Varsinais-Suomessa työttömyysaste on pienempi kuin koko maassa, jossa luku on 10,2 prosenttia.

Heinäkuun aikana työttömien yleensä määrä yleensä vielä kasvaa, tänä vuonna 1 500 henkilöllä.

Työttömyyden kasvu johtuu pääasiassa kesäajalle ominaisista tekijöistä: oppilaitoksista valmistuneiden nuorten tulosta työmarkkinoille ja määräaikaisten työsuhteiden päättymisestä.

MAAKUNNAN pienin työttömyysprosenttia oli Laitilassa, 5,1 prosenttia. Korkein työttömyysaste oli Turun kaupungissa, 13,0 prosenttia.

Seutukunnista pienin työttömyysaste oli Vakka-Suomessa, 6,1 prosenttia ja korkein Salon seudulla 11,2 prosenttia.

TYÖTTÖMYYS väheni Varsinais-Suomessa kaikissa seutukunnissa viime vuoden lukuihin verrattuna. Ripeimmin työttömien määrä väheni Turunmaan saaristossa, 12 prosentin vauhtia. Vakka-Suomessa työttömien määrä oli sama kuin vuotta aiemmin.

Työttömyys vähenee kaikissa ikäluokissa ja se alenee koulutustaustasta riippumatta, kuvailee Ely-keskuksen tiistaina julkaisema Työllisyyskatsaus.

Pitkäaikaistyöttömyyskin vähenee lähes kaikissa alueen kunnissa. Kolmessa vuodessa pitkäaikaistyöttömien määrä on Varsinais-Suomessa vähentynyt 51 prosentilla eli 5 300 henkilöllä.

Elokuun aikana työttömien määrä alkaa yleensä vähentyä ja Ely-keskuksen asiantuntijat näkevät, että näin tapahtuu Varsinais-Suomessa tälläkin kertaa.

Työttömyysluvut Uudessakaupungissa heinäkuussa 2019

  • Lomautettuna 43 henkilöä
  • Alle 20-vuotiaita 11 henkilöä
  • Alle 25-vuotiaita 46 henkilöä
  • Yli 50-vuotiaita 197 henkilöä
  • Pitkäaikaistyöttömiä 84 henkilöä
  • Lähde: Ely-keskuksen Työllisyyskatsaus.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here