Andre Berry tuo kokoa Korihaiden korin alle

0
Korihaiden Andre Berrylle kertyi paljon ohiheittoja.

Uudenkaupungin Korihait on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen amerikkalaisen sentterin Andre Berryn kanssa. Berry liittyy joukkueen vahvuuteen alkuviikosta.

24-vuotias ja 203-senttinen Berry hankki kannuksensa Rhode Islandin yliopistosta. Ensimmäisen ammattilaiskautensa hän pelasi viime kaudella Espanjassa, Leb Silver -liigaa pelaavassa Basquet Gironan joukkueessa viimeistellen 18,6 peliminuutissa keskimäärin 10,3 pistettä ja 4,8 levypalloa.

Uudenkaupungin matkaansa valmistautuva Berry kertoo olevansa valmis taistelemaan pisteistä Korisliigassa.

– Olen hyvin innoissani päästessäni osaksi Korihai-perhettä. Olen valmis antamaan kaikkeni joukkueen eteen, enkä malta odottaa, että pääsen aloittamaan työt, Berry viestittää.