
Uudessakaupungissa toimiva Valmet Automotive on tänään saanut päätökseen 6. syyskuuta alkaneet yt-neuvottelut. Neuvottelut koskivat autonvalmistuksen ja sen tukitoimintojen työntekijöitä ja toimihenkilöitä. Valmet Automotive päättää neuvotteluissa käsiteltyjen vaihtoehtojen tuloksena määräaikaisista lomautusjärjestelyistä, jotka käynnistyvät marraskuun alussa.
Lomautukset tulevat portaittain voimaan tuotanto-ohjelman muutosten mukaisesti. Autotehtaan tuotanto järjestetään siten, että lomautusten kesto on henkilötasolla muutamasta päivästä enintään 9 viikkoon. Pääsääntöisesti työntekijät ovat vuorollaan 1-3 viikon lomautuksella. Lomautukset koskevat lähes kaikkia tuotannon henkilöitä, ja vajaatyöllisyyden kokonaisvaikutus on enintään 230 henkilötyövuotta. Vielä elokuun lopulla tulleessa yt-neuvotteluiden tiedossa autotehdas kertoi, että yt-neuvotteluiden kokonaisvaikutus olisi 260 henkilötyövuotta. Yt-neuvotteluiden syitä tehdas ei lähtenyt yksilöimään, vaan Valmet Automotive tiedotti, että kyseessä on monen tekijän summa.
– Lomautukset päättyvät 6. tammikuuta 2020, jolloin arvioimme tilauskannan palaavan suunnitellulle tasolle. Porrastettu lomautusjärjestely mahdollistaa parhaiten määräaikaisten vajaatyöllisyysvaikutusten jakamisen ja osaamisen ylläpitämisen samalla kun se turvaa tuotannon henkilöstötarpeen, sanoo Pasi Rannus, Valmet Automotiven valmistusliiketoiminnan johtaja.
Näiden yt-neuvotteluiden perusteella Valmet Automotivelle ei ole luvassa irtisanomisia, mutta uudet rekrytoinnit ovat toistaiseksi jäissä.
Autotehtaan tilanteesta lisää lauantain Uudenkaupungin Sanomissa.
Niin, koska solidaarisesti jokainen ottaa pienen palan kakkua.Tämä on sitä autetaan kaveria pikku mäessä henkeä. Paikallislehti syyllistyi näköjään keltaisten lehtien huomio otsikointiin..
Kommenttien lisääminen on estetty.