Korihailla kova syksy

0

Varma syksyn merkki Uudessakaupungissa on Korisliigan alkaminen.

Korihait saa lauantaina vastaansa Tampereen Pyrinnön, ja 2. lokakuuta ensimmäisessä kotipelissä Korihait kohtaa lapualaisen Kobrat-joukkueen.

Jännitettävää riittää niin kentällä kuin katsomossakin. Korihait lähtee kauteen kokemattomalla joukkueella. Takana on vain kolme viikkoa yhdessä harjoittelua ennen ensimmäisiä otteluja.

Urheilussa on tosin nähty, että kokematonkin joukkue voi yltää huimiin suorituksiin, jos motivaatio ja yhteishenki on kohdillaan.

Pelisuoritusten lisäksi jännitystä lisäävät talouden haasteet. Ne eivät ole mitenkään harvinaisia missään seuratoiminnassa, mutta ilman rahaa toiminnan pyörittäminen tällä tasolla käy hankalaksi.

Päätös myynti- ja markkinointipäällikön tehtävän perustamisesta on vähintäänkin perusteltua. Työsarkaa riittää, sillä kumppaneita tarvitaan niin kotikaupungista kuin muualtakin.

Autotehtaalla on yli 50-vuotisen historiansa aikana ollut välillä hyvinkin merkittävä rooli koripallokaupungissa. Viime kaudesta lähtien se on jälleen lisännyt tukeaan, millä on iso merkitys seuralle.

Kaupunki tukee kausina 2018–2019 ja 2019–2020 seuraa rahallisesti yhteensä 64 000 eurolla. Sopimukseen kuuluu mahdollisuus kutsua kaikki uudet kaupungin asukkaat seuraamaan yhtä ottelua kauden aikana.

Koripallo tarjoaa laadukasta urheiluviihdettä, joten toivottavasti seura tarjoaa vanhoille ja uusille faneilleen elämyksiä tälläkin kaudella.

Kokematonkin joukkue voi yltää huimiin suorituksiin.