
1990-luvun popilmiön Neon 2:n polku vie tänä syksynä uusille urille. Reilun viikon päästä starttaava konserttisalikiertue on jotain mitä bändi ei ole koskaan aiemmin tehnyt.
– Olemme innoissamme, tosin pientä paniikkiakin on ilmassa, nauravat yhtyeen keulahahmot, laulaja Jussi Rainio ja kitaristi Rami Alanko.
– Paniikkia selittää se, että kesäinen festarisetti meillä on kasassa ja se me voidaan käydä heittämässä koska vaan. Mutta tälle konserttisalikiertueelle olemme valinneet mukaan myös meidän tuntemattomampaa tuotantoa ja tuttujakin biisejä on sovitettu uudelleen, selventää Alanko.
– Mutta onhan tämä samalla todella mielenkiintoista. Lähteä nyt konserttisaliin vetämään biisiä, jota ei ole vuosikymmeniin edes kuullut, Rainio lisää.