Nuorten ääni kuuluviin kouluhankkeessa

0

Uudenkaupungin valtuusto on kaksi kertaa päättänyt uuden koulukeskuksen rakentamisesta kaupunkiin.

Keväällä 2017 valtuusto päätti yksimielisesti kautensa loppusuoralla, että kaupunkiin rakennetaan uusi yhtenäiskoulu ja uimahalli.

Saman vuoden syksyllä uusi valtuusto linjasi – jälleen yksimielisesti – että uuteen yhtenäiskouluun tulevat alakoulu, yläkoulu ja lukio sekä musiikkiopisto ja kansalaisopisto. Päätökseen sisältyi hankkeen toteutus elinkaarimallilla.

Hanke sai nimekseen sivistys- ja hyvinvointikeskus eli sihy, ja sitä on valmisteltu nyt yli puolentoista vuoden ajan. Tänä syksynä on edetty vaiheeseen, jossa myös kuntalaiset halutaan aktivoida mukaan suunnitteluun.

Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen (sihy) demotila avataan Pohjoistullikadulla syyskuun aikana. Projektipäällikkö Marko Kivistö kertoi Uudenkaupungin Sanomille (23.8.), että demotila edustaa koko sihy-keskusta pienoiskoossa.

”Saamme tilan avulla kahden vuoden mahdollisuuden opettamisen ja opiskelemisen harjoitteluun”, Kivistö kertoo.

Erityisesti nuorten osallistaminen on tärkeää. Oppilaat samoin kuin opettajat ovat koulumaailman parhaita asiantuntijoita.

Sihy-hanke on kokoluokaltaan massiivinen niin neliöiden kuin kustannustenkin osalta. Rakentamisessa ja tilaratkaisuissa tapahtuu valitettavan usein virheitä, ja niiden korjaaminen tulee kalliiksi. Demotilassa kokeileminen ja epäonnistuminen on sallittua ja suotavaa, jotta virheet saadaan etukäteen torjuttua.

Uuden koulun suunnittelussa kysymys ei ole vain seinistä, vaan siitä, millainen ympäristö palvelee parhaiten oppimista ja tasa-arvoista opetusta.

Tämän lehden keskiaukeamalla uusikaupunkilaiset nuoret kertovat ajatuksiaan tulevaisuuden koulusta. Tulevaisuus ei ole kovinkaan kaukana, sillä koko sihy-hankkeen vastaanottokokous on aikataulutettu vuoden 2023 keväälle.

Oppilaat ja opettajat ovat koulumaailman parhaita asiantuntijoita