Päivi Sappinen
Viikonloppuna porttinsa ja ovensa avanneet Uudenkaupungin vanhat puutalot saivat jälleen liikkeelle pari tuhatta korjausrakentamisesta, sisustuksesta ja puutarhoista kiinnostunutta kävijää.
Joka toinen vuosi järjestettävässä kaksipäiväisessä tapahtumassa avoinna oli yhteensä 56 uusikaupunkilaista kotia, vapaa-ajan asuntoa, pihaa ja julkista kohdetta. Tänä vuonna mukaan oli saatu myös kaksi saarikohdetta, joihin järjestettiin erilliset venekuljetukset.

