”Jokaisen kunnan ja maakunnan strategiasta tulisi löytyä painotus kulttuuriin. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että kulttuuri-, liikunta- ja muu harrastustoiminta tarjoavat mahdollisuuksia aktiiviseen ja hyvään elämään. Lisäksi taide, liikunta ja luonto luovat pohjan myös paikkakuntien yrityselämälle.
Tulevaisuudessakin kunta on mitä merkittävin hyvinvointiorganisaatio, joka huolehtii kuntalaisten hyvinvoinnista ja viihtyisyydestä sekä pyrkii tekemään kunnasta hyvän paikan elää. Tällöin orientaatio on ennaltaehkäisyssä ja hyvässä elämässä, eli mm. kulttuurin ja liikunnan edistämisessä, toisin sanoen omatoimista selviytymistä tukevan elinympäristön parantamisessa. Hyvinvointi on ymmärrettävä laajasti, eikä vain soten (sosiaali- ja terveydenhuollon) ympärillä tapahtuvaksi toiminnaksi.”
Oheinen lainaus on peräisin Pohjois-Savon maakuntajohtajan Marko Korhosen kirjoituksesta parin vuoden takaa. Mielestäni siinä kiteytyy hienosti ajatus kunnan tehtävästä asukkaiden hyvinvoinnin edistäjänä. Hyvinvoinnin, jonka olennaisia osia ovat kulttuuri ja liikunta.
Onkin outoa, että Uudessakaupungissa keskustelu uudesta sivistys- ja hyvinvointikeskuksesta on typistynyt väittelyyn Viikaisten koulurakennuksen seinistä. Suurin osa näyttää unohtaneen, että kaupunkiin ei olla rakentamassa vain uutta koulua, vaan monikäyttöisiä tiloja, joista pääsevät nauttimaan kaikki kuntalaiset.
Itse näkisin uuden sivistys- ja hyvinvointikeskuksen paikallisena versiona Oodista. Oodi eli Helsingin uusi keskuskirjastohan ei ole vain kirjasto, vaan kansalaisten elävä kohtaamispaikka, jonka monipuoliset tilat ja palvelut ovat avoinna seitsemänä päivänä viikossa aamuvarhaisesta iltamyöhään. Tiloissa voi niin lukea, leikkiä, pitää kokouksia, työskennellä, kahvitella, askarrella, katsoa elokuvia, osallistua satutunnille, pelata kaverin kanssa, tulostaa varaosia jne. tai vain oleskella. Oodi palkittiin elokuussa maailman parhaimpana uutena yleisenä kirjastona, joten kyllä se esikuvaksi kelpaa.
Kuvittele itse koulurakennus, joka iltaisin ja viikonloppuisin muuttuisi koko kaupungin yhteiseksi ajanviettokeitaaksi. Saman katona alla olisi kansalaisopisto ja musiikkiopisto, olisi tilaa järjestää pieniä esityksiä ja konsertteja, pitää taidenäyttelyitä ja yhdistysten kokouksia, tavata tuttavia, opiskella, osallistua kiinnostaviin tapahtumiin tai järjestää itse jotain uutta toimintaa.
Se, että Uudessakaupungissa puhutaan vain seinistä, eikä sisällöstä, on surullista. Kun roikutaan kynsin ja hampain kiinni vanhassa, jäävät uudet mahdollisuudet näkemättä.
Maija Ala-Jääski
toimittaja