Kaikki me tiedämme sen klassisen asetelman, jossa pieni haastaa ison, hyvä ja paha asettuvat vastakkain ja aluksi mahdottomalta möröltä vaikuttanut haaste selätetään lopussa kuin ihmeen kaupalla. Olemme koko elämämme lukeneet satuja ja sarjakuvia supersankareista, nähneet lukemattomia elokuvia ja näytelmiä, joiden lopussa palaset loksahtavat kohdilleen ja alussa esitelty ongelma ratkeaa. Tarina alkaa, se jatkuu kohti kliimaksia ja lopulta päättyy.
Olemme niin tottuneita näkemään tutun draaman kaaren tarinoissa, että sovellamme sitä muuhunkin elämään. Vaikeuksista voittoon -narratiivi on istutettu syvälle meihin, sillä epäonnistumistarinoista harvemmin tehdään elokuvia tai kirjoitetaan kirjoja ja lehtijuttuja. Meitä pitää jatkuvasti muistuttaa, että ”elämä ei ole elokuvaa” tai ”sellaista tapahtuu vain saduissa”, jotta muistaisimme todellisuuden joskus koruttomankin luonteen.
Todellisuus on tunnetusti tarua ihmeellisempää. Jännittävimmät trillerit tapahtuvat oikeassa elämässä: alkuperäiskansojen metsiä ei uhkaa hävitys vain Avatarin maailmassa. Koko maapallon yhteinen ja valtava, mahdottomaltakin tuntuva haaste eli ilmastonmuutos kaikkine ikävine sivutuotteineen vaatii asian kohtaamista ja pienen nousemista isoa vastaan. Elämme sellaisia aikoja, että välillä tekisi mieli peittää silmät, koska tarinan seuraaminen käy liian sietämättömäksi. Tätä satua ei kuitenkaan voi jättää kesken eikä teatterista poistua, vaikka tekisi mieli. Olemmekin yhtäkkiä itse keskellä tarinaa, joka on alkanut jo kauan meitä ennen ja jonka käsikirjoituksen loppuratkaisua ei tiedä vielä kukaan.
Yhdistävätkö nykyihmiset voimansa? Pystyykö älykäs ihmislaji käyttämään älykkyyttään hyödykseen vai omaksi tuhokseen? Miten meidän käy? Jos elämä olisi elokuva, saisimme vastaukset muutamassa tunnissa. Onneksi lopputekstejä saa vielä odotella, eikä kukaan ole täysin varma, mikä näytös nyt on edes menossa. Viritelläänkö tässä jo loppuspektaakkelia vai onko kaikki sittenkin vasta alussa?
Elämässä draaman kaaren huomaa usein vasta jälkikäteen. Kukaan ei tiedä, millaista tarinaa tästä ajasta myöhemmin kerrotaan ja kuka sitä on kertomassa. Itseäni lohduttivat professori Janne Kotiahon sanat Yle Radio Suomen viime marraskuisessa Minna Pyykön maailma -ohjelmassa: ”Mä näen toivoa siinä, että tästä kaikesta selvitään kyllä. Ihminen on selvinny aika monesta asiasta. Ja elämä jatkuu vaikka me feilattaiskin.” Viimeisen lauseen kirjoitin itselleni lapulle jääkaapin oveen.
Saana Viinikkala
toimittaja