Kouvojen vuoro sekoittaa haipuolustus

0

Paljoa ei odotettu, eikä paljoa saatukaan. Korihait yritti saada uutta piristystä peliinsä heikon kotipelin jälkeen, mutta Kouvot oli tästä suunnitelmasta toista mieltä. Ensimmäisen minuutin peli oli tasaista, jonka jälkeen kotijoukkue meni menojaan.

Jälleen petokalan puolustus oli pahasti tuuliajolla ja Kouvot takoi alussa 24 pinnaa vain viidessä minuutissa. Ero kasvoi tasaisesti loppuun asti lopputuloksen ollessa murskaava 108-75.

Korihaiden avausviisikossa oli kaikki jenkit sekä Vesa Heinonen. Tämän porukan plusmiinus-tilasto meni ylivoimaisesti eniten pakkaselle. Andre Berryn ollessa kentällä omissa kolisi eniten. Isoista pelaajista Henri Ventoniemi nousi nyt hienosti esille ja nakutti komeat 23 pinnaa.

Casey Bensonin saldoksi tuli 14 pinnaa ja Vesa Heinosen 12. Heittomäärät on jälleen otettava huomioon, Heinonen oli huomattavasti tarkempi kuin Benson. Syöttöjä Benson jakoi seitsemän kappaletta.

Entinen haipeluri Mika Nuolivirta oli hyvällä pelipäällä ja nakutti 15 pinnaa entistä seuraansa vastaan.

Korihaiden pelit jatkuvat ensi maanantaina Joensuun Katajan vieraana.

 

Video on Korihaiden Youtube-kanavan kooste ottelun kohokohdista. 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here