Maija Karala
Syyslehdet ovat kauniita ja ruska jo itsessään mielenkiintoinen, vielä osittain tieteellisesti selittämätön ilmiö. Mutta syksyn lehtiä tarkemmin tutkaileva voi löytää monenlaista muutakin kiehtovaa. Esimerkiksi keltaisissa haavanlehdissä on usein vihreitä laikkuja. Miksiköhän?
Vastaus – tai osa siitä – löytyisi katsomalla lehteä mikroskoopilla. Vihreän laikun kohdalla, lehtisolukon sisällä, möngertää hyvin pieni hyönteistoukka. Haavan tapauksessa sen tarkka nimi olisi usein impikääpiökoi.
Impikääpiökoin toukka koteloituu loppusyksyllä, ja keväällä siitä kuoriutuu pieni ja vaatimaton ruskeavalkoinen koiperhonen. Nimensä mukaisesti se on yleensä koko ikänsä impi: suvuttomasti ilman koirasta lisääntyvä naaras.
Tällaisia lehtisolukon sisällä eläviä hyönteistoukkia sanotaan miinaajiksi, ja niiden lehtiin jättämiä ruokailujälkiä miinoiksi. Miinaajat eivät ole läheistä sukua toisilleen, vaan samanlainen elintapa on kehittynyt lukuisia kertoja eri hyönteisryhmillä: perhosten lisäksi kärpäsillä, pistiäisillä ja kovakuoriaisilla.
Asiantuntija pystyy tunnistamaan miinaajat hyvinkin tarkkaan sen mukaan, minkä näköisiä jälkiä ne tekevät ja minkä kasvilajin lehtiin.
Laikkuisten haavanlehtien tapauksessa miinaaja luo itselleen vihreän alueen muuten kellastuvaan lehteen. Sen turvin se pystyy ruokailemaan pitkälle syksyyn, jolloin kilpailevia kasvinsyöjiä tai toukkaa uhkaavia saalistajia on liikkeellä vähemmän.
Toukka itse ei kuitenkaan pysty manipuloimaan lehteä pysymään vihreänä. Siihen sillä on vieläkin pienempiä apulaisia.
Toukan ruumiissa elää bakteereja, joiden kanssa sillä on molempia hyödyttävä suhde. Nämä bakteerit pystyvät erittämään yhdisteitä, jotka vaikuttavat haavanlehden kemiaan. Kun lehden muut osat valmistautuvat talveen ja puu imaisee niiden sisältämän lehtivihreän talteen runkoonsa, bakteerien erittämät kemialliset yhdisteet estävät sen toukan ympäriltä.
Näin toukalle riittää tuoretta evästä, ja vastineeksi bakteerit saavat turvallisen paikan elää hyönteisen ruumiin sisällä. Pienen vihreän täplän takana onkin monipolvinen tarina.
Juttu löytyy kokonaisuudessaan myös 31.10.2019 julkaistusta lehdestä