Tarinoiden kaupunki

0

Mitä Uudestakaupungista tiedetään Somerolla, Paimiossa, Pöytyällä, Kaarinassa ja Loimaalla?
Autotehdas ja sijainti Selkämeren rannalla ovat toivottavasti tuttuja suurimmalle osalle varsinaissuomalaisista.

Maakunnasta käy paljon väkeä Uudenkaupungin teatterissa, ja urheilusta tiedetään Korihait. Kaupunginlahti ja ravintolat tulevat tutuiksi lyhyelläkin visiitillä.

Tänään TS-yhtymän paikallislehtien välissä jaettava, Uudenkaupungin Sanomien tuottama Kodiksi Uusikaupunki -liite kertoo kaupungista asukkaiden kertomana.

Tarinoista, ihmisistä ja paikoista oli puhetta myös viime viikolla järjestetyssä Ukipoliksen tilaisuudessa. Työpajassa pohdittiin, miten teknologiaa voi hyödyntää matkailukohteiden tarinallistamisessa (US 26.10.)

Teknologia avaa matkailuun uusia ulottuvuuksia, kun turistit saavat älypuhelimeensa sovelluksen, johon on lisätty esimerkiksi kuvia, ääntä, videoita ja tekstiä. Matkailijat ja paikalliset voivat siirtyä ajassa taaksepäin ja kokea, millaista esimerkiksi Kaupunginlahdella oli sata tai 50 vuotta sitten.

400-vuotiaassa kaupungissa aiheista ei ole pulaa, päinvastoin. Hyvin toteutetussa tarinassa matkailijan ei tarvitse tyytyä vain kuulijan tai näkijän rooliin, vaan hän on osa tarinaa.

Tarinat perustuvat todellisuuteen, ja niiden etsimiseen osallistuu Uudenkaupungin museo, joka on siirtynyt digiaikaan vuosia sitten. Sen laaja digitaalinen kuva-arkisto on hankkeen käytössä.

Uudenkaupungin persoonallisia ja paikallisia tarinoita voi hyödyntää monenlaisissa matkailutuotteissa. Alussa tarkoitus on keskittyä kaupungin keskustaan ja Kaupunginlahteen, mutta myös puutaloalue ja meri tarjoavat jatkossa mielenkiintoista materiaalia virtuaalimatkailun kehittämiseen.

Paikallisia tarinoita voi hyödyntää monenlaisissa matkailutuotteissa.