Uskon Huuhkajiin

0

No niin, pitihän se arvata, Suomen jalkapallomaajoukkue palasi tasolleen. Aina tulee uudet karsinnat, mutta emme pääse ikinä kisoihin.

Suunnilleen tällaisia ajatuksia nousi monen päähän lauantai-iltana, kun Suomi kärsi rökäletappion Zenicassa Bosnia-Hertsegovinaa vastaan. Kaikki oli siihen asti satanut Suomen laariin. Ennakkoon pahimmiksi kilpakumppaneiksi lasketut Bosnia ja Kreikka olivat pelanneet alle tasonsa ja Suomi oli voittanut kaikki muut paitsi lohkon suursuosikki Italian.

Ehkä ennen riemumarssi olisi pysähtynyt tähän ja karsinnoista olisi tullut kärsinnät. Nykyinen joukkue on kuitenkin toista maata ja palasi tiistaina voittojen tielle. Nyt EM-kisapaikan voi käytännössä julistaa varmaksi. Se vaatii vain voiton Liechtenteinista marraskuussa Helsingissä.

Pessimismi voisi tässäkin kohtaa nousta esille ja muistuttaa vaikkapa tasapelistä samaista kääpiövaltiota vastaan pari vuotta sitten Turussa. Olin itsekin sitä peliä katsomassa, eikä siitä jäänyt mitään hyvää sanottavaa. Se oli kuitenkin harjoitusottelu vailla panosta.

Suomi on yksi harvoista Euroopan maista, jossa jalkapallo ei ole suosituin laji. Se on kyllä lisenssimäärällä mitattuna harrastetuin laji, mikä on monelle yllätys, mutta harva edes tietää, mitkä joukkueet pelaavat kotimaan pääsarjassa. Miesten maajoukkueen otteluita ei näe edes tavallisilta televisiokanavilta, se jo kertoo paljon.

Suomi ei ole koskaan pelannut EM- tai MM-kisoissa. Vain Kypros, Luxemburg ja Malta kuuluvat samaan porukkaan, joka on vuosikymmenestä toiseen jäänyt kisojen ulkopuolelle. Samoin muutaman entiset Neuvostoliiton ja Jugoslavian valtiot, jotka aloittivat epätoivoisen metsästyksensä myöhemmin.

Yhdessä asiassa suomalaiset ovat kuitenkin mestareita. Nimittäin oman maajoukkueen vähättelyssä ja mollaamisessa. Kun edessä on tärkeä ottelu, muistellaan vanhoja tappioita. Onneksi kukaan nykyjoukkueesta ei ole niin vanha, että olisi traumatisoitunut lokakuun 1997 Unkari-tappiosta, vaikka siitä tasaisin väliajoin muistutetaankin. Esimerkiksi Armeniaa vastaan maalin iskenyt Fredrik Jensen oli tuolloin kuukauden ikäinen.

Suomen tämän hetkinen ryhmä ei ole paperilla nimekäs. Euroopan suursarjoissa pelaa vain kourallinen pelaajia, eikä varsinaisia tähtiä ole, vaikka toki Teemu Pukki ja Lukas Hradecky erinomaisia pelaajia ovatkin.

Tämä maajoukkue on kuitenkin ennen kaikkea joukkue, joka lähtee voittamaan jokaista ottelua. Samanlaista hurmosta on näkynyt viime vuosina myös jääkiekossa, jossa miesten yllätyskullan lisäksi nuoret ovat nostaneet Suomen viime vuosien menestyneimmäksi maaksi.

Vielä kun suomalaiset katsojatkin oppisivat, että urheilijoita pitää kannustaa ainaisen mollaamisen sijaan. Muusikko Mikko ”Rock” Siltasta lainaten minä ainakin uskon Huuhkajiin.

Risto-Matti Kärki
tuottaja