Tasan 50 vuotta sitten Uudenkaupungin autotehtaalla elettiin jännittäviä aikoja. 13. marraskuuta 1969 valmistui tehtaan ensimmäinen auto, Saab 96, joka luovutettiin presidentti Urho Kekkoselle.
Uuden tehtaan työntekijät ja johto, kaupunki ja koko maa olivat syystäkin ylpeitä. Suomessa autoja ei silloin eikä sen jälkeenkään ole valmistettu muualla kuin Uudessakaupungissa.
Samoihin aikoihin osuu myös autonrakentajien ammattiosaston perustaminen. Suhdanteet ovat vaihdelleet, mutta tehtaalla on riittänyt töitä niin autojen valmistuksessa kuin autonrakentajien edunvalvonnassakin.
Matti Jussilan toimittama ja viime viikolla julkistettu ammattiosasto 268:n historiikki kertoo paikallisesta ay-toiminnasta. Se on myös tarina ihmisistä ja tehtaasta, työstä, tekemisen meiningistä, työolojen kehittämisestä, ja suomalaisesta ay-kulttuurista.
Epävarmuus on autoteollisuudessa arkipäivää, ja siihen on totuttu Uudessakaupungissa. Suurin kriisi koettiin lamavuonna 1992, kun Opel sanoi irti tuotantosopimuksensa Valmet-Automotiven kanssa. Kaupunki ajautui kriisiin ja työttömyysaste pomppasi 34 prosenttiin.
Jännittäviä aikoja eletään nytkin. Tuotantoennätyksiä on rikottu viime vuosina, ja autotehdas työllistää noin 4700 henkilöä.
Uutta on, että yhä useampi tehtaalla työskentelevistä on ulkomaalaistaustainen. Heille suomalainen ay-toiminta on uusi juttu. Tämä tuli esille erityisesti syksyllä, kun autotehdas kertoi lomautuksista.
Työmarkkinaneuvotteluja käydään nyt kireässä ilmapiirissä. Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoi Uudessakaupungissa ammattiosasto 268:n juhlassa, että voimatoimiinkin on varauduttu, mutta toivottavasti niihin ei tarvitse ryhtyä.
Tähän toiveeseen on helppo yhtyä. Neuvottelun ja sopimisen tie on kaikille osapuolille parempi vaihtoehto.
Eilen alkanut Postin lakko kertoo siitä, että osapuolten näkemykset ovat monilla aloilla nyt kaukana toisistaan.
Osapuolten näkemykset ovat nyt monilla aloilla kaukana toisistaan.