Helpot lääkkeet hyönteiskatoon

0
Keinovaloa käytetään hyönteisten houkutteluun, mutta läpi yön päälle jätettynä siitä tulee kuolemanloukku. Tämä poppelikiitäjä on tullut biologianopiskelijoiden virittämälle valoansalle.

Viime aikojen huolestuttaviin luontouutisiin ovat kuuluneet raportit hyönteisten hupenemisesta. Siellä missä hyönteisten määriä on seurattu, niiden määrät ovat viime vuosikymmeninä romahtaneet.Vaikka harva varsinaisesti rakastaa kirvoja, sääskiä ja koppiaisia, maailman noin miljoona tunnettua hyönteislajia hoitaa luonnolle ja ihmiselle elintärkeitä tehtäviä.

Ne pölyttävät viljelykasveja ja luonnonkasveja, kierrättävät ravinteita maaperään, torjuvat tuholaisia ja ruokkivat isompia eläimiä kaloista lintuihin. Jos merkittävä osa hyönteisistä katoaa, seuraukset ovat vakavia.

Ihmiset rasittavat hyönteiskantoja samaan aikaan monelta eri suunnalta. Niitä tappavat elinympäristöjen tuhoaminen (kuten luonnonkukkien hupeneminen), ilmastonmuutos, torjunta-aineet ja ympäristömyrkyt.

Nyt on herätty huomaamaan, että myös ihmistoiminnan aiheuttama suora kuolleisuus voi olla ötököille merkittävää. Uusi yhdysvaltalaistutkimus kehottaa esimerkiksi sammuttamaan turhat valot öisin.

Useimmille on tuttua, että lampunvalo vetää hyönteisiä puoleensa. Tutkijoiden mukaan lampun kiertäjistä kolmasosa kuolee aamuun mennessä.

Kohtaloksi voivat koitua lepakot ja muut saalistajat, jotka ovat oppineet etsimään helppoa ruokaa lamppujen ympäriltä, mutta usein kuolinsyy on silkka nälkä ja uupumus.

Maanteillä katulamput ja autojen ajovalot puolestaan vetävät hyönteiset tielle, missä ne liiskaantuvat autojen keuloihin. Suomessa liikenteen tappamien hyönteisten määrää ei ole laskettu, mutta Saksassa sen on arvioitu yltävän sataan miljardiin ötökkään kesässä.

Valon ohella toinen usein turha tappaja on lehtipuhallin. Saksan ympäristöministeriö suositteli viime viikolla, että näitä laitteita käytettäisiin vain kun se on ehdottomasti tarpeellista.

Voimakas puhallus murskaa lehtikarikkeessa ja maassa piileviä hyönteisiä, minkä lisäksi puhaltimet ovat ilman- ja melusaasteen lähteitä.

Vaikka jotkin ympäristöongelmat tuntuvat toivottoman suurilta yhden ihmisen autettaviksi, hyönteiskatoon voi melkein jokainen puuttua. Älä siivoa pihaasi elottomaksi nurmiaavikoksi vaan anna luonnonkukkien rehottaa, sammuta ulkovalot öiksi ja jätä lehtipuhallin hankkimatta. Sillä pelastuu jo tuhatmäärin kuusijalkaisia mönkiäisiä.

Maija Karala