Kun uusikaupunkilaisilta kysyttiin kahdeksan vuotta sitten, miten he liikkuvat, yksi suosituimmista vastauksista oli koiran ulkoilutus. Lokakuussa julkistettiin hyviä heille ja muille kevyttä liikuntaa harrastaville: uudistunut liikuntasuositus kertoo, että kaikenlaisesta liikkumisesta on hyötyä terveydelle.
Kuntosalin hikitreeni ei sovi kaikille, mutta kaupunkikävely, metsässä samoilu tai kauppareissu kävellen ovat myös hyviä tapoja huolehtia kunnostaan.
Aikaisemmissa UKK-instituutin suosituksissa korostettiin liikkumiseen käytettävää aikaa ja sykettä nostavaa kuntoilua. Nyt viesti on, että jo muutaman minuutin pätkät kerrallaan ovat hyviä terveyden kannalta. Kevytkin liikuskelu voi alentaa muun muassa verensokeri- ja rasva-arvoja.
UKK-instituutin johtajan Tommi Vasankarin mukaan terveyttä edistäväksi liikunnaksi voi laskea reippaan kävelyn bussipysäkille tai kioskille (Helsingin Sanomat 20.10.)
Valtakunnallisiin liikkumissuosituksiin on otettu ensimmäistä kertaa mukaan myös nukkuminen. Uni on merkityksellistä erityisesti palautumisen kannalta.
Uudessakaupungissa toteutetaan marraskuussa kaikille kuntalaisille tarkoitettu liikuntapaikkakysely (sivu 15). Sen tarkoitus on saada ajantasaista tietoa siitä, miten kaupunki voi tukea asukkaiden omaehtoista liikkumista.
Liikuntapaikoista ja -ryhmistä ei Uudessakaupungissa ole pulaa. Tarjontaa löytyy kaikenikäisille. Uusin investointi on Sorvakkoon rakennetut juoksuportaat. Varttuneempi väki voi ylläpitää lihaskuntoa vaikkapa Sakunkulman pihan kuntolaitteissa.
Liikkumista edistää myös kaupungin 20 euron tuki 70-vuotiaiden liukuesteiden, nastalenkkareiden tai kenkien nastoituksen hankintaan. Ne mahdollistavat ulkona liikkumisen liukkailla keleillä talvellakin.