Mökkeilyä marraskuussa

0

Kuka hullu haluaa mökkeillä marraskuun pimeydessä, sateessa ja viimassa? No ainakin sellainen, jolla on mökkinä kaikilla mukavuuksilla varustettu kakkosasunto, autotien päässä tietysti.

Mutta tunnen minä niitäkin, joilla ei ole mökeillänsä juuri mitään mukavuuksia ja silti he viettävät vapaa-aikaansa siellä myöhään syksylläkin. Monilla on vielä paikka venematkan päässä saaressa, kuten meidän perheellä, ja se tuo oman jännittävän lisänsä loppusyksyn mökkeilyyn.

Itse rakastan mökki- ja saarielämää kaikkina vuodenaikoina. Esimerkiksi keväällä mieltä ilahduttaa suuresti pitkän, pimeän talven jälkeen koittava huumaava valoisuus. Voi niitä ihania kevään ja alkukesän valoisia päiviä, iltoja ja öitä, jolloin luonto herää ja maailma on täynnä lintujen mitä moninaisempia konsertteja.

Nyt marraskuussa kaikki on toisin. Välillä päivä ei valkene ollenkaan, luonto on vaipunut talvilepoon ja linnut ovat lentäneet lämpimämpiin paikkoihin.

Sain marraskuun alkupuolella mahdollisuuden viettää mökillä reilun viikon pääasiassa kahdestaan koiran kanssa. Samalle viikolle osuivat ensimmäiset pakkaset ja ensilumi. Täytyy tunnustaa, että ihan niihin olosuhteisiin mökkimme ei ole varusteltu.

Siinä sai hyvin pidettyä itsensä lämpimänä, kun pilkkoi sytykepuita, raahasi klapikoreja niin mökkiin, saunatupaan kuin saunaankin ja viritteli niissä aamuin illoin tulia. Eräänä aamuna, kun tiskivedet olivat ulkona pesupaikalla jäässä ja tiskiharja seistä jökötti pystyssä pesuvadissa, oli vedetkin tuotava sisään.

Ja jos joskus, ihan todella harvoin kylläkin, on tullut kaivanneeksi sisävessaa, nuo olivat juuri sellaisia päiviä. Hyytävässä tuulessa ja pimeässä ei ollut kiva kipaista pihan perälle huussiin.

Mutta kaikki muu olikin sitten ihan luksusta. Kun hämärä alkoi laskeutua jo neljän jälkeen, oli pitkä ilta aikaa istuskella ja lueskella kynttilöiden sekä otsalampun valossa. On meillä aurinkokennojakin ja yleisvalaistus, mutta ei kunnon kohdevaloja. Otsavalo tuntuukin liimautuvan syksyisin niin tiukasti otsaan, että hyvä jos muistaa yöksi ottaa pois.

Päivisin kolppasin koiran kanssa pitkin rantoja ja ihailin merta, jota ei koskaan kyllästy katsomaan. Kuten ei elävää tultakaan. Ja miten kaunista oli, kun rannat ja metsä saivat pariksi päiväksi lumipeitteen. Ketään ei näkynyt missään eikä veneitäkään juuri liikkunut merellä.

Viihdyin mainiosti omassa ja koiran seurassa enkä kokenut oloani turvattomaksi, kiitos lapinkoiramme, joka kyllä ilmoittaa kuuluvasti, jos joku vieras lähestyy. Ja kuten muumien elämänviisauksissa todetaan: Niin kauan kuin on luontoa, ei sinulla pitäisi koskaan olla tylsää.

Merja Halinen

toimittaja