Muistoja talvisodan ajoilta Uudestakaupungista

0
Artikkeli on julkaistu Uudenkaupungin Sanomissa 15.12. 2009

Synnöve Hartman oli 7-vuotias helsinkiläistyttö, joka perheineen tuli sotaa pakoon isän kotikaupunkiin.

– Oli torstaiaamu, 30. marraskuuta 1939, ja siis koulupäivä minulle, 7-vuotiaalle, kertoo Synnöve Hartman, silloinen Forsblom. Isäni herätti minut, 4-vuotiaan pikkusiskoni ja äitini hyvin varhain Helsingin kodissamme ja kehotti meitä nopeasti pukeutumaan ja pakkaamaan tärkeimmät tavarat. Lehdessä oli sellaisia uutisia, että nyt oli syytä lähteä äkkiä matkaan Turun junalle.

Perheen isä Volter Vilhelm Forsblom jäi Helsinkiin tärkeisiin tehtäviin. Rintamalle hän oli liian vanha ja huonokuntoinen.

– Meidän määränpäämme oli Uusikaupunki ja siellä Salmen kartano, jossa jo aikaisemmin syksyllä olimme olleet jonkin aikaa kun lapsiperheitä kehotettiin lähtemään Helsingistä.

– Juna saapui Kirkkonummelle. Konduktööri kulki vaunun läpi ja pysähtyi vakavan näköisenä luoksemme: rouvahan tuli Helsingistä? Äitini nyökkäsi hämmästyneenä.

– Helsinkiä on pommitettu!

– Ensimmäinen ilmahälytys oli tullut 9.20 ja sitä seuraavat myöhemmin päivällä hyvin tuhoisin seurauksin.

Salmen kartanon omistajat Zengerit olivat Forsblomien ystäviä. Pieni perhe sai käyttöönsä kartanon päätyhuoneen. Synnöve Hartman näki pommien putoavan Uuteenkaupunkiin, nykyisen Mörnen talon tienoille.

– Sairaalan katolle oli levitetty Punaisen Ristin lippu merkitsi, ettei sitä sopimuksen mukaan pommitettaisi. Niin ei käynyt. Seisoimme ikkunan ääressä ja näimme pommien putoavan.

– Sitten pommi putosi myös kesähuvilamme viereiselle tontille laakealle rantakalliolle Vähä Vilissalon saaressa. Rysäys oli niin voimakas, että ilmanpaine rikkoi 32 ikkunaa huvilastamme. Talvipakkasilla oli ikkunat jotenkin suojattava lumelta, eikä uutta lasia helposti saanut.

– Teräviä pomminsirpaleita löytyi vielä useana kesänä mm. puutarhasta.

– Salmella saimme ystävälliseltä Sally Zengerilta myös päätykeittiön käyttöömme. Piti hankkia välttämättömät keittiövälineet huvilalta. Suurin osa hevosista oli rintamalla, mutta onnistuimme saamaan nuoren villin hevosen rekineen ja kuskiksi rotevan nuorukaisen lähitorpasta.

– Äitini ja kotiapulaisemme pakkautuivat rekeen. Tarkoitus oli hakea astiat saaresta ja vähän joulukuusenkoristeita isäni kotitalon vintiltä Sepänkadulta.

Matkalla kaupunkia kohti tuli ilmahälytys. Nuori hevonen pelästyi lentokoneita ja alkoi laukata hurjaa vauhtia.

– Ensin putosi äitini reestä tielle, sitten kotiapulainen ja renkikin raahautui vähän matkaa.

Lopulta tilanne rauhoittui ja perille päästiin.

– Salmen kartanon kolmesta lapsesta Paul Zenger oli virassa Det Store Nordiske Telegrafselskabin konttorissa Uudessakaupungissa. Hän siirrätti lennättimen suuret mustat koneet Salmen pihalle.

– Isäni määräsi meitä lämpimästi pukeutuneina hakeutumaan lumiseen metsään kirkkaina aurinkoisina päivinä viholliskoneiden pelossa. Häntä hermostuttivat peittelemättömät mustat koneet valkoista lunta vasten. Vihollinen olisi voinut luulla niitä torjuntalaitteiksi.

– Tässä vaiheessa muutimmekin sitten Kalannin Vähä-Korpeen, jossa ystävällinen Korven perhe antoi huoneen käyttöömme.

– Ja täällä, Korven kamarin radiosta koko talon väki kuunteli surun murtamina maaliskuun 13. päivän kovat rauhan ehdot. Tunnelma on vielä mielessäni, Synnöve Hartman sanoo.

Artikkeli on julkaistu Uudenkaupungin Sanomissa 15.12. 2009. Toimittajana Ulla-Maija Paalu.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here