Ennen poliisi näkyi katukuvassa. Torin kulmilla seisoi poliisi passissa ja usein pari konstaapelia saapasteli Alistakatua. Poliisit olivat persoonia ja heidät kaikki tunnettiin nimeltä. Liian suurta väkijoukkoa poliisi komensi osuvasti ”hajottaka itten!”
Tänään poliisin fokus näyttää olevan liikenteen valvonnassa. Heitä näkee enää ”maijan” kyydissä ja Mörnen 2. kerroksessa. Ja ovat yhtä anonyymejä kuin peltipoliisit. Onko se tarkoituskin?
Montako Uudenkaupungin poliisia tunnet nimeltä? Kaikki ovat virka-asussaan jopa samannäköisiä. Onneksi joukossa on monta fiksua naista – ennen ei ollut. Ei minulla mitään poliisia vastaan ole. Olen saanut muutaman täysin aiheellisen ylinopeus- ym. sakon törttöilyistäni.
Eräs tapaus on hiukan jäänyt kaivelemaan. Saimme perheeseemme ”iltatähden” viikkoa ennen juhannusta 1982. Meillä oli silloin kesämökki Pyhämaassa ja mökin pihassa pitkä puusalko. Oli heinäkuu, kesäloma ja aurinko porotti.
Perheidylli oli täydellinen vaimon imettäessä pihalla Saara-vauvaamme vanhempien lasten polskiessa meressä. Kunnes näin poliisiauton lähestyvän mökkitietä. Autosta nousi kolme vakavaa poliisia Pyhämaan Auli Impun johdolla. Kelasin pikaisesti syntilistaani. En muistanut tappaneeni ketään. Juristina tietenkin joskus pidin käsiäni toisten taskussa. Mutta miksi kolme poliisia?
Syy visiittiin selvisi. Olin lainannut Uudenkaupungin lippuvarastosta silloisen Neuvostoliiton punalipun ja ripustanut sen salkoon juhlistamaan kuopuksen syntymää. En Suomen lippua, koska kyseessä ei ollut oikea lipputanko. Lippu unohtui salkoon juhannuspyhien yli. Poliisille oli tullut rikosilmoitus Suomen lipun päivänä liehuvasta punalipusta.
Omasta mielestäni hauska pila oli muuttumassa ulkopoliittiseksi selkkaukseksi. Tuolloin elettiin vielä YYA:n ja kylmän sodan brezneviläisiä vuosia. Poliisit eivät olleet erityisen huumormiehiä eikä selitykseni ”isännänviiristä” kelvannut. Salko kaadettiin ja punalippu sirppeineen ja vasaroineen lähti poliisien matkaan. Itse sain sentään jäädä mökille katumaan Suomen hyvien idänsuhteiden tärvelemistä.
Odotin haastetta ja Kakolan-reissua. Kunnes elokuussa raastuvasta tuttu kollega, poliisimestari Reijo Mäki (jota kutsuttiin Bond-leffan mukaan pallosalamaksi), pyysi käymään. Hän palautti punalipun ja osoitti loistavaa pelisilmää kun sanoi silmää iskien: Kuules Tarmo, sovitaanko, että tuo lippu on Marokon punainen lippu.
Mielihyvin suostuin ehdotukseen, palautin lipun varastoon muitten Neuvostoliiton lippujen pinkkaan. Näin uhkaava konflikti raukesi eikä tullut uutta noottikriisiä. En ole sen jälkeen leikkinyt kommunistia – mitä nyt olkavarteeni annoin tatuoida punamustan Che Guevaran kuvan. Kyllä sen verran anarkiaa ja kapinamieltä pitää olla.
Tarmo Kangas
ex-asianajaja ja
kaupunginvaltuutettu