Pyhämaan nuorisoseuran näyttämö juhlii kaksikymppisiään

0
Dekkarissa näyttelevät Emma Kivistö, Ilpo Kaupinsalo, Mika Sjöblom, Veeti Ruoranen sekä Suvi Teeri (ei kuvassa). Kuva: Esa Urhonen

Pyhämaan nuorisoseuran näyttämö lähtee 20. toimintavuotensa kunniaksi kiertueelle. Kyseessä on harrastajaryhmän kolmas talvituotanto.

Esityksiä on oman Pyhämaan nuorisseurantalon lisäksi ympäri Varsinais-Suomea ja Satakuntaa. Yhteensä näytöksiä kertyy 13. Ensi-iltaa vietetään kotinäyttämöllä 26.1.2020.

Ohjaajan jakkaralla istuu Salon teatterista tuttu Pauliina Salonius , joka siirtyy tulevaisuudessa Seinäjoelle. Hän on ohjannut myös Uudenkaupungin Teatterissa.

Pyhämaalaisten näytelmäksi valikoitui useampien tekstien seasta Joel Elstelän kirjoittama jännitysnäytelmä Murha mielen mukaan .

– Se on sellainen perinteinen mysteeri, jossa katsojakin pääsee pohtimaan, mitä on tapahtunut. Tarinaa kerrotaan eri henkilöiden näkökulmista, kertoo Salonius.

Ari Anteroinen