Sakaalin jälkeen rukoilijasirkka

0
Rukoilijasirkan voi tavata etelänlomalla, mutta se leviää kovaa vauhtia kohti pohjoista.

Viime päiviensäästä sitä ei uskoisi, mutta ilmasto on lämmennyt viime vuosina nopein harppauksin, eikä loppua ole ihan pian näköpiirissä. Lämpenemisen myötä meneillään on varsinainen eläin- ja kasvilajien rynnistys pohjoiseen.
Kultasakaalin saapumista Suomeen osattiin jo odottaa sen jälkeen, kun laji ilmestyi Viroon vuonna 2013. Tämän vuoden heinäkuussa tehtiinkin ensimmäinen valokuvin vahvistettu havainto Pohjois-Savon Rautavaaralla.
Virosta Karjalan läpi Suomeen kulkee luonteva leviämisreitti. Tulevina vuosina sitä kautta voidaankin odotella monenlaista tulijaa.
Hyönteislajeja on saapunut jo satamäärin, mutta niistä useimmat eivät kiinnitä juuri muiden kuin alan harrastajien ja tutkijoiden huomiota. Kuopion Luonnontieteellinen museo uutisoi kuitenkin lokakuussa, että tuloillaan voi olla laji, joka ei jää huomaamatta: rukoilijasirkka.
Kuten kultasakaali, rukoilijasirkkakin on perinteisesti eteläeurooppalainen laji, joka on harvinaisuus jo Saksan korkeudella. Vuonna 2008 se kuitenkin yllättäen löytyi Latviasta, ja tänä vuonna Virosta. Se näyttää siis seurailevan sakaalin reittiä.
Eurooppalainen rukoilijasirkka on huomiotaherättävä hyönteinen. Naaras voi kasvaa jopa yhdeksän sentin pituiseksi ja olla väriltään vihreä, ruskea, keltainen, joskus mustakin. Sen rukousasennossa olevat eturaajat ovat veitsenterävät aseet, joilla se nappaa saaliikseen heinäsirkkoja ja muita liikkuvia hyönteisiä.
Rukoilijasirkan erityispiirre on se, että naaras katsoo koiraspuoliset lajitoverinsa saaliiksi siinä missä minkä tahansa muunkin liikkuvan hyönteisen. Lajilla ei esiinny minkäänlaisia kosiomenoja: parittelu tapahtuu vain, jos koiras onnistuu hiipimään naaraan luo salaa. Silloinkin se usein tulee syödyksi joko parittelun aikana tai sen jälkeen.
Mitä toinen toistaan eksoottisemmista vieraista pitäisi ajatella? Ihmisille on luonnollista vastustaa muutoksia ja etsiä merkkejä tulokaslajien haitallisuudesta. Tosiasia on kuitenkin, että eläin- ja kasvilajien on pakko siirtyä pohjoiseen, sillä niiden elinaluetta vastaavasti katoaa etelästä.
Biologin näkökulmasta on hienoa, että eliöt siirtyvät näin nopeasti: se antaa toivoa, että luonto ehtii sopeutua ihmisen aiheuttamiin nopeisiin muutoksiin./Maija Karala

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here