Satavuotias on loistavassa iskussa: noin joka kuudes seutukunnan 31 000 asukkaasta osallistuu sen toimintaan.
Opistossa tehdään käden töitä, kartutetaan kielitaitoa, paneudutaan historiaan, hoidetaan kuntoa, harrastetaan musiikkia, tehdään taidetta ja saadaan uusia näkökulmia paikallisiin ja maailmanlaajuisiin puheenaiheisiin.
Opisto on vuodesta 2007 lähtien toiminut koko Vakka-Suomen alueella, Uudenkaupungin lisäksi Laitilassa, Pyhärannassa, Vehmaalla, Taivassalossa ja Kustavissa.
Opistojen yhdistyminen oli oikea siirto, ja on monipuolistanut ja vahvistanut sitä.
Vaikka satavuotias on voimissaan, sen olemassaolo ei ole itsestään selvää. Kuntien talous heikkenee, ja rahoituksessa merkittävä osuus on myös valtiolla.
Investoidut eurot eivät mene hukkaan. Opistolla on tutkitusti positiivisia vaikutuksia kuntalaisten hyvinvointiin. Se tarjoaa vastapainoa kuormittavalle työelämälle, ja on monien eläkeläisten henkireikä. Kansalaisopiston aikuisopiskelijat käyttävät vähemmän sote-palveluita kuin väestö keskimäärin.
Maailma muuttuu nopeaan tahtiin. Opisto on kaikille avoin paikka opetella uusia arjessa ja työelämässä tarvittavia taitoja. Se on reagoinut aina hyvin myös ajan ilmiöihin ja paikallisiin tarpeisiin. Esimerkiksi vuorotyötä tekevät on otettu huomioon niin, että kursseja on myös aamulla ja iltapäivällä.
Vakka-opisto sai kestävän kehityksen laatusertifikaatin toiminnastaan ympäristön hyväksi jo ennen kuin ilmastonmuutoksesta tuli nykyisenkaltainen yhteiskunnallinen ja globaali puheenaihe.