Joulukuusi saapui torille tiistaina

0
Joulukuusi haettiin tiistaiaamuna kello 7 Karjalantieltä Ruokolasta. Torille se saapui jo puolen yhdeksän aikoihin.

Uudenkaupungin kaupungin torin joulukuusi on tänä vuonna komea serbiankuusi. Sen lahjoittivat kaupungille Ruokolassa asuvat Raimo ja Hannele Hyytiä.

Kaupungin viheryksikkö alihankkijoineen saapui Karjalantielle hieman aamuseitsemän jälkeen tiistaina. Kuusi oli kaadettuna kuljetuslavetilla hieman kahdeksan jälkeen ja puoli yhdeksän aikoihin se oli torilla odottamassa pystytystä.

– Kuusi on iältään noin 54-vuotias. Pituutta sillä on 14,2 metriä. Kuusi on kaunis ja vähän hopeansävyinen. Kyllähän se katsojan silmää miellyttää ja on kiva, että torilla nähdään välillä muitakin kuusia kuin tavallisia metsäkuusia, Uudenkaupungin kaupungin vihertyönjohtaja Juha Hukka kertoi.

Hukka oli tyytyväinen siihen, ettei tiistaiaamuna satanut tai tuullut juurikaan. Se helpotti kuusen kanssa operoimista.

– Upotamme kuusen torin pinnasta aukeavaan 1,4 metriä syvään onkaloon ja tuemme sen kiiloilla mahdollisimman suoraan, Hukka selvensi.

 

Joulukuusi on iältään noin 54 vuotta, sen pituudeksi todettiin lopulta 14,2 metriä.

 

Kuusen kaatamiseen, kuljettamiseen ja nostoon osallistui eri vaiheissa 8-10 kaupungin ja alihankkijan työntekijää.

Kaupungille voi tarjota joulukuusta omalta tontiltaan. Sen valinnassa painotetaan esteettisiä seikkoja: kuusen on oltava tasaisesti tuuhea, rungon on oltava suora ja kuusen on oltava riittävän pitkä.

– Sijainti on oleellinen valintakriteeri. Kuusen lähelle on päästävä nostokoriauton ja lavetin kanssa. Tänä vuonna oli muutama kuusiehdokas, joista Ruokolassa sijainnut kuusi oli helpoimmin noudettavissa, Hukka lisäsi.

Hyytiät seurasivat kuusen matkaa kotoaan torille asti. Kuusi näytti lavetille nostettuna pienemmältä kuin he kuvittelivat.

– Emme tajunneetkaan, kuinka hopeansävyiset neulasten alapinnat ovat. Kuusen oksat myös taipuvat yllättävän paljon, kun kuusta katsoo eri vinkkelistä. Onhan se aika ainutlaatuista seurata, kuinka kotipihalla tutuksi tullut kuusi vaihtaa paikkaa kaupungin keskustaan, Raimo Hyytiä paljasti.

He tarjosivat kotipihassaan kasvanutta serbiankuusta kaupungille jo viime kesänä, koska he pelkäsivät, että seuraava kovempi syysmyrsky kaataisi puun ja aiheuttaisi vahinkoja vieden juurillaan mukanaan vesiputkia tai sähköjohtoja.

– Kuusi oli mitaltaan yli 1,5-kerroksisen talomme harjan. Olihan se kaunis katseltava pihallammekin, mutta nyt oli jo aika luopua siitä. Toivottavasti kuusesta on paljon iloa mahdollisimman monelle, Hannele Hyytiä kertoi.

 

Kaupungin torin joulukuusen lahjoittivat tällä kertaa Hannele ja Raimo Hyytiä.

 

Torille tuotu serbiankuusen jalka upotettiin torin pinnan alle 1,4 metrin syvyyteen. Kuusen jalka tuettiin tiukasti pystyyn puupalikoilla.

 

Hyytiät aikovat jyrsiä ensi keväänä pihaan jääneen serbiankuusen kannon pois ja miettivät sitten, minkä puun he istuttavat kuusensa tilalle.

– On hienoa, että kuusi saa arvoisensa lopun koko kaupungin yhteisenä joulukuusena. Oma kuusemme ei ole kooltaan yhtä pitkä tai leveä kuin viime vuoden komea kuusi, mutta omamme tulee hyvänä kakkosena, Raimo Hyytiä lisäsi.

FAKTA:
Serbiankuusi

Serbiankuusi on yksi Keski- ja Pohjois-Euroopan yleisimmistä kotipihojen ja puistojen koristepuista.
Se menestyy Suomessa Oulun korkeudella saakka.
Serbiankuusi kasvaa 15–25 metriä korkeaksi ja 2–4 metriä leveäksi.
Kasvaa pylväsmäisen korkeaksi ja erittäin kapealatvaiseksi.
Oksat kaartuvat kärjistään ylöspäin ja ovat lyhyet ja hennot.
Neulaset hohtavat alapuoleltaan hopealle, pääväri tummanvihreä.
Kävyt ovat pitkiä ja väritykseltään sinimustia.
Lähde: Suomalainen taimi