Eläimellistä armoa

0
Variksilla on ehkä joulumieltä toisilleen, mutta pöllölle sitä ei liikene.

Eri ihmisille joulu tarkoittaa eri asioita: perheen yhdessäoloa, lahjojen ja hyvän ruoan jakamista. Kristillisen jouluperinteen keskeistä sisältöä puolestaan on armo.Toisinaan luonto ja luonnoneläinten elämä kuvataan sanalla sanoen armottomana. Eläimet kamppailevat elämästä ja kuolemasta kynsin ja hampain. Niitä, jotka näkevät villieläinten elämässä onnea ja inhimillisyyttä, syytetään helposti luonnon romantisoinnista. Kumpi mahtaa olla oikeassa?

Vastaus on tietenkin molemmat. On totta, että luonnossa tapetaan ja tullaan tapetuksi – eihän petoeläimiä muuten voisi olla.

Nykytiedon valossa monet eläimet tuntevat kyllä kipua ja pelkoa, mutta vain harvan älyllinen kapasiteetti riittää ymmärtämään toisenlajisten eläinten kärsimystä. Luonto varmasti karsisikin nopeasti pois pöllöt, jotka pohtivat hiirien kärsimystä tai sudet, jotka säälivät hirviä.

Mutta se on vain yksi puoli luontoa. Monet eläimet ovat sosiaalisia. Laumoissa ja perheissä tärkeää on myötätunto, auttaminen, ystävyys ja ehkä jopa jonkinlainen eläimellinen armo.

Tutkijat ovat osoittaneet, että eläimillä linnuista rottiin ja kaloihin saakka on ystäviä: samat yksilöt hakeutuvat toistensa seuraan ja auttavat toisiaan vaikka eivät olisi puolisoita tai muuten perheenjäseniä.

Toisinaan myötätunto kaikesta huolimatta ylittää lajirajoja. Ryhävalaiden tiedetään järjestelmällisesti pelastavan hylkeitä miekkavalailta, eikä kukaan aivan ymmärrä miksi.

Kotoisampi esimerkki on lintujen yhteistyö haukkojen ja pöllöjen häätämisessä: meluisaan joukkoon voi liittyä usean eri lajin lintuja, jotka vaarantavat henkensä yhdessä.

Kiehtova esimerkki armon antamisesta on Yellowstonen kansallispuistossa elänyt susi 21. Uros kuului ensimmäiseen sukupolveen, joka syntyi kansallispuistossa sen jälkeen, kun sudet palautettiin sinne vuonna 1995. Niinpä sen elämän käänteitä seurattiin tarkasti.

Sudesta 21 varttui maailman suurimman susilauman johtaja. Se joutui usein puolustamaan reviiriään ja laumaansa tunkeilijoilta. Kuuluisaksi se tuli, koska se ei tutkijoiden nähden koskaan hävinnyt taistelua – mutta ei myöskään koskaan tappanut toista sutta.

Ehkä se lopulta sai armoa myös takaisin. Susi 21 ei kuollut väkivaltaisesti, kuten useimmat villieläimet, vaan rauhallisesti vanhuuteen.

Maija Karala