Itsenäisyyspäivää juhlitaan myös Uudessakaupungissa

0
Tänään juhlitaan Suomen itsenäisyyspäivää.

Tänään juhlitaan Suomen itsenäisyyspäivää myös Uudessakaupungissa monin eri tavoin.

Kello 10.00 alkaa itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukset Uudessa kirkossa, Kalannin kirkossa, Lokalahden kirkossa ja Pyhämaan kirkossa. Jumalanpalveluksia seuraa seppelten lasku sankarihautausmaille.

Uudessakaupungissa seppelten lasku tapahtuu Vanhan kirkon vieressä olevalla sankarihautausmaalla. Hautausmaalla on tilaisuuden ajan partiolaisten kunniavartio sekä maanpuolustusjärjestöjen lippuvartio. Mieskuoro Laulu Veikot esiintyy johtajana Pekka Harmovaara. Puheen pitää kansalaisopiston rehtori Tomi Kangas ja seurakunnan puolesta kappalainen Samuli Mäkelä.

Itsenäisyyspäivän juhla alkaa kulttuurikeskus Crusellissa kello 12. Juhlassa tervehdyspuheen pitää lukion oppilaskunnan puheenjohtaja Emmi Vilen ja juhlapuheen lukion rehtori Esa Pirkola. Juhlassa luovutetaan Vuoden kulttuuriteko -palkinto,

Kalannissa sankarihautausmaalla seppelten laskun yhteydessä puhuu kappalainen Jukka Kekki. Tämän jälkeen on yhteinen itsenäisyyspäivän juhla seurakuntakodissa.

Myös Lokalahdella lasketaan seppeleet sankarihautausmaalla jumalanpalveluksen jälkeen. Puheen pitää Lokalahti-seuran puheenjohtaja Seppo Laine. Itsenäisyyspäivän juhlassa seurakuntakoti Paanulassa juhlapuhujana on Jarmo Laivoranta.

Pyhämaan sankarihautausmaalle lasketaan seppeleet jumalapalveluksen jälkeen ja tämän jälkeen kokoonnutaan seurakuntatalolle itsenäisyyspäivän juhlaan.