Tänään höyryjuna Ukko-Pekka puksuttaa Turusta Uuteenkaupunkiin, ja tuo matkailijoita kaupunkiin ihailemaan Varsinais-Suomen kauneimmiksi valittuja jouluvaloja.
Säännöllistä matkustajaliikennettä Uuteenkaupunkiin ei ole ollut aikoihin, mutta valmiudet siihen paranevat tulevaisuudessa roimasti, kun radalla alkaneet sähköistystyöt valmistuvat.
Perustustyöt ovat edenneet suunnitelmien mukaan. 21 miljoonan hankkeessa on ensi kesänä vuorossa Yaran Hangonsaaren pengertäminen ( US 19.12. ).
Kaupunkilaisia hanke alkaa kiinnosta todenteolla ainakin siinä vaiheessa, kun päätökset radan olevien puiden kohtalosta ratkeavat. Maisema-arvot saavat tarvittaessa väistyä turvallisuuden tieltä, mutta aivan totaalista parturointia ei toivottavasti ole tulossa.
Varsinais-Suomen ja myös Vakka-Suomen elinvoiman kannalta mielenkiintoista on myös Turun ja Helsingin välille suunnitellun tunnin junan kohtalo.
Uudessakaupungissa ennen joulua vieraillut turkulainen kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok) ei ole täysin vakuuttunut hankkeen etenemisestä: ”Jostain syystä hallitus ei ole tarttunut Varsinais-Suomelle tärkeään tunnin junayhteyteen, vaikka siihen olisi tarjolla kymmeniä miljoonia euroja EU-rahaa”, hän latasi.
Tunnin juna jakaa mielipiteitä, mutta niin myös Uudenkaupungin ja Turun välinen matkustajaliikenne. Varmaa on, että junaliikenne madaltaisi kynnystä kulkea töihin Turun seudulta Uuteenkaupunkiin ja päinvastoin.
Ilmastonmuutoksen kannalta raiteilla kulkeminen on hyvä vaihtoehto, ja myös Uudenkaupungin matkailulle se olisi piristysruiske.
Tänään raiteilla liikkuu nostalginen höyryjuna, ja Uusikaupunki on valmis vastaanottamaan vierailijat kaupunkiin. Tätä Uudenkaupungin Sanomien vuoden toiseksi viimeistä numeroa jaetaan myös Ukko-Pekan matkustajille.
Tervetuloa kaupunkiin, joka nimestään huolimatta on Suomen vanhimpia. Kustaa II Aadolfin perustama kaupunki täyttää ensi vuonna 403 vuotta, ja Uudenkaupungin sanomat 130 vuotta.