Jussi Rainio osti 275 lapselle uimaliput joululahjaksi

0
Sosiaalityöntekijä Anu Hukka (oik.) tuli Jussi Rainion mukaan hankkimaan lahjoitusuimalippuja. Uimahallin harjoittelija Laura Salo kertoo olleensa itsekin kuuntelemassa Jussin kirkkokonserttia ja ilahtui kuullessaan, että osa tuotosta käytetään hyväntekeväisyyteen.

Jussi Rainion joulukonsertti veti kuun alussa Uudenkaupungin uuteen kirkkoon 520 kuulijaa. Rainio kertoi jo etukäteen, että hän haluaa tehdä konsertillaan myös hyväntekeväisyyttä. Sen aika on nyt.

– Konsertti meni aivan mahtavasti, tosin minua jännitti kovasti, että tuleeko konserttiin ketään, koska samaan aikaan kaupungissa oli muutakin kulttuuritarjontaa. Tein ensimmäistä kertaa konsertin sooloartistina, joten saan myös täysin itse päättää, mihin tuoton käytän, Rainio kertoo.

Nyt Rainio haluaa antaa osan konsertin tuotosta takaisin uusikaupunkilaisille kiitoksena siitä, kuinka paljon tukea hän on kuluvan vuoden aikana saanut.

– Kaupunkilaiset ovat suhtautuneet minuun todella lämpimästi ja kannustaneet minua koko tämän hurjan vuoden ajan. Mielestäni paras tapa kiittää on se, että kohdistaa antamaansa apua jollakin tavoin lapsiin, Rainio sanoo.

Rainio antaa 500 euroa konserttinsa tuotoista kaupungin sosiaalitoimen kautta vähävaraisille lapsiperheille. Rahalla hän hankki 275 lippua, joilla lapset pääsevät uimahalliin uimaan, saunomaan ja peseytymään. Rainio haluaa, että vähävaraiset lapset saavat irtioton arjesta ja pääsevät telmimään muiden ikäistensä tavoin.

– Uimahalliin on todella halvat hinnat, mutta kaikilla lapsiperheillä ei ole silti varaa niitä maksaa. Se on surullista, mutta haluan auttaa juuri näitä perheitä. Vartuin itse Helsingissä asunnossa, jossa ei ollut sisävessaa tai juoksevaa vettä. Kävimme uimahallissa peseytymässä, Rainio kertoo.

Rainio on itse yhä ahkera uimahallin käyttäjä. Hän käy salilla ja saunomassa, joten hän tietää, kuinka virkeä ja rentoutunut olo uimahallireissun jälkeen parhaimmillaan voi olla.

– Halusin tehdä kohdennettua hyväntekeväisyyttä, koska se tuntui minusta jotenkin konkreettisemmalta. Näen ja tiedän itse, mihin tarkoitukseen lahjoittamani rahat menevät, Rainio lisää.

Rainio kävi nappaamassa Uudenkaupungin sosiaalitoimesta sosiaalityöntekijä Anu Hukan mukaansa uimahalliin ja he kävivät yhdessä hankkimassa lahjoitusliput.

– Olemme sosiaalitoimessa jakaneet tähänkin asti uimahallilippuja, mutta vain lastensuojeluperheille ja tukiperheille. Vähävaraiset eivät ehkä ole tienneet, että kauttamme saa lippuja. Nyt myös muut kuin meidän asiakkaana olevat avuntarvitsijat voivat hakea lasten uimalippuja, Hukka kertoo.

Hukan mukaan monessa perheessä saattaa olla se tilanne, että yhteen tai kahteen uimahallilippuun varat vielä riittäisivätkin, mutta koko perheen yhteiseen uimahallireissuun ei ole rahaa.

– Ja vanhemmanhan on aina mentävä pienen lapsen mukana uimaan, joten siinäkin mielessä Jussin lahjoituksesta on monelle hyötyä. Jussin lahjoituslippuja voi käydä hakemassa sosiaalikeskuksesta, Hukka lisää.