Korihaiden voittoputki jäi tällä erää lukemaan kolme. Saumat neljänteenkin olivat olemassa, mutta Katajan tasoista joukkuetta vastaan heittopelin olisi pitänyt olla paremmin uomissaan. Neljännellä jaksolla isäntien tehot ehtyivät ja joensuulaiset rullasivat 69-84 voittoon.
Vaikeilla hetkillä haiparvi olisi kaivannut pisteidentekijöitä muista kuin Jalen Henrystä (22p.) tai Trey Zeigleristä (19/15). Muulla joukkueella ei heittopeli kulkenut ja se näkyi tylyllä tavalla taululla.
Ottelun ratkaisi viimeisen neljänneksen alku. Korihait ei saanut kuuden minuutin aikana kuin neljä pinnaa aikaiseksi. Hääppöistä ei ollut Katajankaan hyökkääminen, mutta joukkue pystyi nopeammin kartuttamaan pistetiliään.
Korihaille kertyi 14 kolmosyritystä, joista vain kolme osui oikeaan osoitteeseen.
Petokala saa nyt viikon aikaa harjoitteluun, ennen kuin pelikamat ovat taas käytössä. Seuraava vastustaja kuuluu taas niihin, jotka taistelevat samoista sijoituksista. Lauantain kotipelissä vastassa on Lahti Basketball.
Yllä ottelun huippuhetkiä Korihaiden Youtube-kanavan videolta.