Marraskuusta löytyi elämän merkkejä

0

Nyt voimme kaikki huokaista ja onnitella itseämme: selvisimme jälleen marraskuusta! Vaikka kyse on lopulta vain numeroista kalenterissa, olen lokeroinut sen omassa päässäni kuukausista pahimmaksi. Marraskuu, tuo vihulainen, saa minut polvilleni joka vuosi ja siksi ahdistun ensimmäisen kerran jo toukokuussa siitä, että pian on taas marraskuu. Miten siitä taas selviää?

Marraskuu on ikuinen väliinputoaja: se ei ole enää syksyä, muttei vielä talveakaan. Marraskuu alkaa vaania minua salakavalasti jo silloin, kun vielä tyytyväisenä sytyttelen kynttilöitä ja nautin syksyn raikkaista ulkoilukeleistä.

Jos erehdyn toteamaan itselleni lokakuun puolivälissä, miten virkeä olenkaan tänä syksynä ollut, voin olla varma, että marraskuu yllättää minut kahta kauheammin. Yleensä luisun väsymyksen syöksykierteeseen viimeistään lokakuun lopussa, kun kelloja siirretään tunti taaksepäin.

Silloin tuntuu kuin joku hyökkäisi takavasemmalta, heittäisi päähäni mustan hupun ja sammuttaisi vielä valot lähtiessään. Siitä eteenpäin kaikki onkin lähinnä vain valokatkaisijan hapuilua ja kadonneen elämänilon etsintää pimeydessä.

Marraskuu on syksyn ja joulun välinen limbo, jolloin ei tapahdu mitään. Alkusyksyn täyttäneet tv-ohjelmat jäävät yksitellen tauolle. Joulu siintää valonpilkahduksena edessä, mutta sitä ei uskalla ihan vielä alkaa fiilistellä.

Ulkona on kylmää ja useimmiten liukasta joko vedestä, loskasta tai jäästä johtuen. Päivänvalossa ulkoilu on haastava tarkkuuslaji, sillä valoisa aika on ohi silmänräpäyksessä. Auringonkin taisin nähdä viimeksi kunnolla marraskuun kuudes päivä. Se käväisi marraskuun lopulla vielä uudestaankin näytillä, mutta paistoi jo niin alhaalta, ettei siitä ollut enää valohoidoksi.

Mitä tälle marraskuulle voisi tehdä, jottei se olisi joka vuosi pelkkää rämpimistä huppu silmillä? Väliinputoajakuukautena se olisi ainakin täydellinen ajankohta järjestää tapahtumia, tempauksia, karnevaaleja ja festivaaleja. Marraskuussa, jos koskaan, tarvitaan muistutusta siitä, että on olemassa vielä elämää.

Esimerkiksi Hehku-karnevaali toimii tässä tarkoituksessa loistavasti (kirjaimellisesti). Itse en päässyt Hehkuun, mutta kävin viikko sitten täällä Oulussa ihailemassa vuosittaisen Lumo-valofestivaalin valotaideteoksia ympäri keskustaa. Ihmisiä oli liikkeellä valtavasti raikkaassa marraskuisessa illassa ja hetken ajan koko kaupunki oli jälleen elossa.

Tällaisia tapahtumia tarvitaan lisää, ajattelin. No, marraskuu koittaa onneksi vasta vuoden päästä, mutta ainakin tässä olisi hyvää aikaa kehitellä ensi marraskuulle jo jotakin odotettavaa.

Saana Viinikkala

toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here