Kun perustimme mieheni kanssa yhteistä kotia, oli meillä vuokra-asunnossamme myös kuusi, tietenkin. Kansanperinteen opiskelijana ja etenkin vanhasta tapakulttuurista kiinnostuneena ajattelin ja suunnittelin, että minun joulukuuseni tulee aina olemaan hyvin perinteinen.
Se on kaunis harmoninen kokonaisuus perinteisiä olkikoristeita, pipareita, punaisia omenoita ja aitoja kuusenkynttilöitä. Niin menikin joitakin vuosia. Muutosta alkoi tapahtua, kun lapset tulivat ikään, jolloin sormet taipuivat jo kerhossa tai hoitopaikassa askarreltuihin koristeisiin. Pakkohan ne lasten tekemät koristeet oli kuuseen laittaa, vaikkei niistä nyt varma ollutkaan, esittivätkö ne tonttua vai poroa.
Kun perheemme alkoi tehdä yhteisiä pidempiä autoreissuja ja myöhemmin myös muita matkoja, tuli tavaksemme ostaa matkamuistoksi aina kuusenkoriste. Koriste saattoi olla matkakohdetta kuvaava tai vaan sellainen, jonka ostopaikan, -kaupungin tai -maan me juuri siitä koristeesta muistaisimme.
Valinnassa ei kauneudella tai tyylikkyydellä ollutkaan enää väliä. Vuosi vuodelta koristeet lisääntyivät ja kuusi muuttui värikkäämmäksi ja koristeellisemmaksi. Olkikoristeille ei enää ollutkaan tilaa.
Joka joulu muistelemme yhdessä vuosien aikana yhdessä ja erikseen koettuja matkoja ja niillä koettuja elämyksiä. Lasinen nukkumatti muistuttaa Berliinistä, käkikello Schwarzwaldista, lasilintu Lauschasta, Pyhä Bernadette Lourdesin kaupungista, Union Jack -pallo Lontoosta, Michelangelon David Firenzestä, kankainen Napoleon Pariisista jne.
Matkamuistokoristeita alkaa olla jo niin paljon, että kuusikaupoilla pitää aina pohtia, että jaksavatko oksat kantaa ne kaikki. Siitä huolimatta perinnettä on vieläkin jatkettu. Ei meillä matkoilla usein mitään muita ostoksia tulekaan hankittua.
Tämän vuoden joulukuusen oksille ripustettiin uusina mm. kaunis vaaleanpunainen tulppaanityttö keväiseltä Hollannin road tripiltä, vadstenalainen Pyhän Birgitan pyhiinvaeltajien merkki muistona kesäiseltä Ruotsi-ajelulta, pieni lasinen oluttuoppi Bayern Münchenin logolla ja kimaltelevan punainen profiilikuva Milanon tuomiokirkosta. Pahinta ja ruminta kitsiä siis, todellakin.
Vain yksi asia siitä opiskeluaikojen kuusesta jäi, nimittäin ne kynttilät. Kuusen valinnassa tärkeää on paitsi se, että koristeita mahtuu paljon ja oksat ovat tukevia, myös se, että oksien väliin mahtuvat aidot kynttilät palamaan. Hengissä ovat pojat kasvaneet aikuisiksi, vaikkei kodissa sähkökynttilöitä olekaan.
Ja sille meidän vakuutusyhtiöllemme tiedoksi, että poltamme kuusen kynttilöitä varovasti ja niiden palaessa me todellakin katselemme sitä joulukuusta. Sellainen on meidän joulukuusi.
Mari Jalava
museonjohtaja