Mielenrauhaa jouluvalmisteluihin

0

Rauhallista joulua toivotellaan nyt siellä, missä ihmiset kohtaavat ja tapailevat tuttuja.

Joulurauha voi tuntua kaukaiselta nyt, kun aattoon on aikaa kolme yötä. Joillekin jouluvalmistelut merkitsevät sitä, että koti on siisti ja ruoat itse valmistettu. Toiset viis veisaavat villakoirista, sytyttävät kynttilän ja ostavat kaupasta valmiita jouluruokia.

Mikään tapa ei ole oikea tai väärä, sillä jokaisella on oikeus rakentaa juuri omannäköisensä joulu. Perheissä tästä ei välttämättä vallitse täydellistä yksimielisyyttä: missä ja kenen luona aatto vietetään, kuka tekee mitäkin, pidetäänkö kiinni perinteistä vai kokeillaanko jotakin uutta?

Kompromisseja ja joustavuutta tarvitaan jokaiselta, jotta mielenrauha säilyy.

Erilaisissa joulunviettoon liittyvissä kyselyissä ja tutkimuksissa kärkeen nousee vuodesta toiseen yhdessäolo. Ne muutamat päivät vuodessa, jolloin kenellekään ei ole kiire minnekään, harrastukset taukoavat ja perheillä on aikaa kysellä toistensa kuulumisia.

Kaikilla ei ole perhettä, ystäviä tai sukulaisia, joiden kanssa viettää joulun pyhiä. Yksinäisyys saattaa jouluna ahdistaa tavallistakin enemmän.

Uuteenkaupunkiin on viime vuosina muuttanut väkeä muualta, niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Tuntematon kaupunki, ulkopuolisuuden tunne ja yksinäinen joulu ovat ikävä yhtälö.

Pienillä asioilla voi joulun alla olla suuri merkitys joulumielen saavuttamisessa. Naapurin tervehdys tai kaupan kassan hyvän joulun toivotus saa jokaiselle ainakin hetkellisesti tunteen siitä, että on osa yhteisöä.

Yksinäisyyden lisäksi alkoholinkäyttö korostuu joulunaikaan hätänumeroon tulevissa puheluissa. Kiireettömissä asioissa ei kannata kuitenkaan ruuhkauttaa hätäpuhelinta, vaan soittaa erilaisiin auttaviin puhelimiin, joita ylläpitävät monet järjestöt. Niiden yhteystiedot löytyvät Hätäkeskuslaitoksen verkkosivuilta.