Niin kaukana toisistaan

0

Suomen syntymäpäivä yhdisti suurta osaa kansaa yhdeksi päiväksi viime viikon lopulla, mutta eilen maanantaina arki alkoi jännitteisissä tunnelmissa.

Vientialoja koskevat lakot vaikuttavat kolmen päivän ajan myös Uudessakaupungissa.

Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaalla tuotanto pysähtyi eilen, kun lakossa on 4000 työntekijää. Myös Yara Suomi kuuluu lakon piiriin.

Kiistan osapuolet kommentoivat eilen valtakunnan mediassa näkemyksiään ja päällimmäisenä viestinä oli, että ”kaukana toisistamme ollaan”. Myös valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala oli samoilla linjoilla tilanteesta.

Eilisen päivän perusteella voi siis todeta, että sovun syntyminen ei synny nopeasti.

Umpikuja osapuolten välisissä neuvotteluissa ei ole yllätys, vaan siitä on saatu merkkejä pitkin syksyä. Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto kertoi jo marraskuussa Uudessakaupungissa, että voimatoimiin on varauduttu.

Sovittavia asioita ja uhkaavia kriisejä riittää nyt monilla aloilla. Teollisuudessa yksi iso asia on kiky-tynnit eli viime hallituskaudella sovittu työajan pidennys. Työnantajilla on halua jatkaa sopimusta, työntekijöillä ei.

Vientiteollisuus työllistää tavalla tai toisella yli 40 prosenttia suomalaisista. Uudessakaupungissa alan vaikutus kaupungin talouteen ja elinvoimaan on kaupungin kokoon suhteutettuna poikkeuksellisen suuri. Tämän tiedostavat kaikki.

Teknologiateollisuus on arvioinut, että lakosta aiheutuu noin 400 miljoonan euron tuotannon menetykset. Yleiset talouden näkymät ovat heikentyneet, mutta taantumalta on ainakin toistaiseksi vältytty. Tuoreimmat ennusteet ovat povanneet Suomeen jopa hienoista talouskasvua.

Erimielisyydet kuuluvat työmarkkinapolitiikan arkeen samalla tavalla kuin asioista sopiminen. Mitä nopeammin osapuolten näkemykset lähenevät toisiaan, sitä parempi talouden ja kilpailukyvyn näkökulmasta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here