Talouden tasapainottaminen jatkuu

0

Uudenkaupungin kaupungin talous painuu tänä vuonna miinukselle ja maanantaina kaupunginvaltuuston hyväksymä ensi vuoden talousarvio on myös alijäämäinen. Alijäämää kertyy tältä ja ensi vuodelta miltei saman verran eli noin nelisen miljoonaa euroa. Mm. kaupungin lisääntynyt palvelutarve vie tänä vuonna talouden miinukselle ja ensi vuonna kertaluonteiset menot kuten terveyskeskuksen ja koulujen purkukustannukset saattavat talousarvion alijäämäiseksi.

Kaupunginhallitus perusti loppuvuodesta taloustyöryhmän etsimään säästöjä ja uusia toimintatapoja tuottaa kaupunkilaisille palveluja. Palvelukeskukset hakivat jo talousarvioesitykseen säästöeuroja.

Kaupunginhallitus halusi myös kaupungin henkilöstön mukaan toiminnan kehittelyyn, sillä he ovat oman toimialueensa asiantuntijoita. Henkilöstö antaa kaupunginhallituksen kyselyyn omat kehitys- ja säästöehdotuksensa tammikuussa.

Tähtäimessä on miinusmerkkinen lisätalousarvio kaupungille eli että säästöillä pienennetään ensi vuoden alijäämää. Kaupungin normaalit menot katetaan ensi vuonna kyllä normaaleilla tuloilla.

Kertaluonteiset menot saavat numerot näyttämään huonoilta, vaikka ensi vuonna Uudenkaupungin vuosikate on parempi kuin se oli viime vuonna.

On hyvä, että kuntapäättäjät, virkamiehet ja henkilöstö yhdessä pohtivat säästöjä, jotka voivat tuoda tullessaan myös uusia, tehokkaampia toimintatapoja.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here