
Yksi uusikaupunkilaisen joulunedusajan perinteisestä jatkui lauantaina, kun lokalahtelaislähtöinen kansanedustaja Ilkka Kanerva tarjosi joulupuuroa torin laidalla toimivassa Eka Kebab -ravintolassa. Paikalle saapui lähemmäs sata ihmistä, jotka saivat kuulla ajankohtaisen katsauksen siitä, missä suomalainen politiikka tällä hetkellä menee.
Ei liene kovinkaan suuri yllätys, että eduskunnan puolustusvaliokuntaa johtava Kanerva nosti esiin myös Al-Holin -pakolaisleiriltä Syyriasta mahdollisesti tehtävät suomalaisten lasten ja heidän äitiensä kotiuttamisen.
– Jonkun pitää pystyä ottamaan vastuu, jos sieltä aletaan tuoda tänne raaimman mahdollisen sotilaskoulutuksen saanutta porukkaa. Jos vastuu sivuutetaan, ei olla vahvalla pohjalla. Terrorismin kanssa ei ole leikkimistä, Kanerva tiivisti.
– Se on kiistatonta, että suomalaiset orpolapset pitäisi voida tuoda Suomeen turvallisesti. Tässäkin tapauksessa pitää kuitenkin muistaa, että Isis-järjestö on aloittanut lasten sotilaskoulutuksen ja myös aseiden käytön opetuksen jo alle kymmenen vuoden ikäisille. Tästä syystä on tärkeä varmistaa, mikä on tänne tuotavan lapsen henkinen kunto, hän jatkoi.
– Isisin riveihin vapaaehtoisesti lähteneiden naisten palauttaminen kotimaahan ei voi olla hallituksen tai eduskunnan päätettävissä. Jos sinne on lähtenyt vapaaehtoisesti, on syytä tulla omalla kustannuksella takaisinkin, Kanerva linjasi.
Kanerva painotti, että pohjoismaiden tulisi noudattaa Al-Hol -ongelman kanssa yhtenäistä linjaa.
– Tanska, Ruotsi ja Norja tekevät palautettaville lapsille dna-testejä varmistaakseen, että heidän perimänsä on varmasti skandinaavinen. Tätä samaa käytäntöä Suomenkin pitäisi noudattaa.
Ilkka Kanerva aloitti alustuksensa 80 vuoden takaisista tapahtumista eli Suomen joutumisesta talvisotaan. Hänen mukaansa asiat Suomessa ovat nyt tietyssä mielessä jopa huonommin, mitä ne olivat sodan aikana.
– Suomen selviytyminen johtui pitkälti siitä, että meillä oli niin johtajuutta, luottamusta kuin kansan sisäistä eheyttäkin. Ikävä sanoa, mutta tänä päivänä nuo kaikki asiat ovat enemmän tai vähemmän hukassa. Jotain tästä ajasta kertoo se, että yhden merkittävän hallituspuolueen puheenjohtaja kysyy sosiaalisessa mediassa, miten hänen tulisi toimia.
– Kysymys oli harvinaisen isosta asiasta, elämästä ja kuolemasta, ja Katri Kulmuni kysyi siihen vastausta somessa. Minä puolestani kysyn, että onko meillä enää johtajuutta, ihmetteli Kanerva.
– Maan hallituksen ympärillä viime viikkoina vellonut kohu pakottaa kysymään myös sitä, onko meillä enää edes sitä sisäistä eheyttä, Kanerva jatkoi.
Ilkka Kanerva puuttui diplomaattisesti myös siihen, että Suomea johtavat tällä hetkellä harvinaisen nuoret poliitikot.
– Platon , yksi suosikkifilosofeistani on sanonut, että vastuuta ei voi kantaa, ellei ole täyttänyt 65 vuotta. Minusta on hienoa, että maan johdossa on nuoria ihmisiä, mutta totuuden nimissä siellä pitäisi olla myös ylisukupolvista näkemystä, Kanerva sanoi.
Ilkka Kanervaa oli kuulemassa myös Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Atso Vainio , joka esitti kansanedustajalle Helsingin ja Turun välistä junayhteyttä koskevan kysymyksen.
– Jostain syystä ei hallitus ole tarttunut Varsinais-Suomelle tärkeään tunnin junayhteyteen, vaikka siihen olisi tarjolla kymmeniä miljoonia euroja EU-rahaa. En voi olla ajattelematta, että tämä on johtunut vastaavaa hanketta ajavalta Tampereelta kotoisin olevasta liikenneministeristä, joka sattumoisin on nykyisin maan pääministeri, Kanerva avasi.
– Tampereen rata on suunnittelussa ainakin kymmenen vuotta Turun rataa jäljessä. Tätä taustaa vasten tuntuu ihmeelliseltä, ettei meidän tarpeemme kiinnosta hallitusta. Onko tosiaankin niin, että Suomella on varaa menettää EU:n lupaamat miljoonat vain siitä syystä, että Tampere ei ole vielä valmis, kansanedustaja kysyi.
Asko Tanhuanpää