Tervetuloa keskusteleva ja kuunteleva 20-luku!

0

Tähän asti 20-luku on muistettu muun muassa charlestonen, New Yorkin pörssiromahduksen ja maailmansodan päättymisen jälkeisenä aikana. Huomenna päivänvalon näkee uusi 20-luku.

Löytyykö eri vuosisatojen 20-luvuista yhteisiä piirteitä, jää nähtäväksi.

Suomessa 1920-luku oli voimakkaan kehityksen aikaa. Talous koheni, kansantulo kaksinkertaistui ja uusia lakeja säädettiin.

Merkittävimpiä oli muun muassa yleinen oppivelvollisuuslaki. Se on yksi osatekijä siinä kehityksen ketjussa, jonka ansiosta Suomi on nykyään koulutuksen kärkimaita koko maailmassa.

Varmaa on, että myös 2020-luku tuo mukanaan muutoksia. Jotkut niistä ujuttautuivat elämäämme huomaamatta, kuten älylaitteet tällä vuosikymmenellä.

Vuoden ja vuosikymmenen päättyessä voimme miettiä sitä, mitkä asiat elämässämme ja yhteisössämme ovat hyvin. Vihapuheen sijasta voimme viljellä kannustavia sanoja.

1920-luvulla kukaan ei osannut kuvitella teknologian huikeaa kehitystä. Se on helpottanut arkeamme, mutta vaikuttanut myös tapaamme kommunikoida.

Itsensä ilmaiseminen on kansalaistaito, ja siihen kuuluu myös kyky osata kuunnella, mitä toisella on sanottavana.

Sosiaalisen median kanavissa keskustelu lipsahtaa helposti vihapuheeksi, mutta jokainen meistä kaipaa myös toisenlaista puhetta. Välittävät sanat ja toisen mielipiteen kunnioittaminen tekevät maailmasta paremman paikan.

Sitran (Suomen itsenäisyyden juhlarahasto) johtava asiantuntija Mikko Dufva muistuttaa, että ei ole yhdentekevää, millaisia tulevaisuuskuvamme ovat. ”Ne vaikuttavat siihen, mitä pidämme mahdollisena ja vaikuttavat toimintaamme – ja lopulta siihen, millaiseksi tulevaisuus muodostuu”, hän sanoo.

Hyvää vuosikymmenen viimeistä päivää ja valoisaa vuotta 2020! Uudenkaupungin Sanomat täyttää tänä vuonna 130 vuotta – tervetuloa mukaan juhlavuoden lukijamatkalle paikallisten uutisten, ihmisten ja ilmiöiden pariin!