
Uudenkaupungin teatterissa tehdään helmikuun 1. päivä historiaa. Tuolloin ensi-iltansa saa näytelmä ”Autotehdas”. Kyseessä ei kuitenkaan ole perinteinen näytelmä, vaan esitys on yhdistelmä tositeatteria ja näyteltyjä otteita autotehtaan menneisyyteen liittyneistä tapahtumista, ihmisistä ja sattumuksista.
– En ainakaan tiedä, että vastaavaa olisi aiemmin nähty teatterin lavalla. Minulle tämä oli kuitenkin lopulta se ainoa vaihtoehto toteuttaa näytelmä autotehtaasta, kommentoi Uudenkaupungin teatterinjohtaja ja näytelmän ohjauksesta vastaava Jari Luolamaa.
Ajallisesti näytelmä keskittyy kahteen tärkeään jaksoon tehtaan historiassa, tehtaan perustamiseen ja 2010-luvulla tapahtuneeseen uuteen nousuun konkurssin partaalta.
– Ajassa, kun autotehdas perustettiin ja viime vuosina tapahtuneessa tehtaan uudessa nousussa, on paljon samanlaisia elementtejä ja jotenkin 50 vuotta juuri täyttäneen tehtaan mittavaa tarinaa oli karsittava ja tiivistettävä, perusteli Luolamaa näytelmän rakennetta.
– Toki näytelmään oli otettava mukaan myös vuosi 1992 ja päivä, jolloin kaupungissa lomautettiin 1155 ihmistä. Tuolla ”mustalla perjantailla” oli niin valtavan suuri vaikutus niin yksittäisten uusikaupunkilaisten, kuin koko kaupungin elämään, lisäsi Luolamaa.
Luolamaa vastaa käsikirjoituksesta vain osittain. Merkittävä osa on tehtaan entisellä työntekijällä Antti Kotilaisella , nykyisellä työntekijällä Topi Kauppisella ja emerituspäätoimittaja Matti Jussilalla. He käyvät läpi autotehtaan henkilöstölle tärkeitä asioita kuten rekrytointeja, asuntopulaa, ammattiyhdistystoimintaa ja lomautuksia, omien kokemustensa ja näkemystensä valossa.
Antti Kotilainen edustaa sitä autonrakentajien ensimmäistä sukupolvea, jotka joutuivat tekemään paljon työtä myös esimerkiksi työsuojelun eteen. Topi Kauppinen on taas autotehtaalle pari vuotta sitten tullut, puhelias nuorimies, jonka moni muistaa television dokumenttisarjasta ”Tehtaan sankarit”.
– Vähän on pitänyt näyttämölläkin suitsia kaverin puhetulvaa, tosin kyllä Kotilaisen Antiltakin juttua riittää, hymyili ohjaaja Luolamaa.
– Ja hauskaa on harjoituksissa ollut, lisäsi Matti Jussila.
– Mutta vakavasti ottaen, minulle oli autotehtaan asiat tuttuja työn kautta, mutta tämän näytelmän ja siinä esiintyvien henkilöiden kautta monet asiat ovat avautuneet aivan uudesta näkökulmasta.
– Tämä on se yksi syy, miksi näytelmää kannattaa tulla katsomaan. Toki näitä samanlaisia, yhden tehtaan mukana kasvaneita kaupunkeja on tässä maassa muitakin, mutta Uudenkaupungin ja autotehtaan yhteinen tarina on hyvin ainutlaatuinen monessakin suhteessa, muistutti teatterinjohtaja Jari Luolamaa.
”Autotehdas” -näytelmän ensi-ilta on helmikuun 1. päivänä. Kaikkiaan näytöksiä on yksitoista. Ennakkoon lippuja on myyty noin tuhat kappaletta.
Rooleissa nähdään Johanna Sillgren, Erika Lehtonen, Päivi Heikkilä, Elina Lehtiranta, Pauli Myllymäki, Santtu Käkönen, Jari Turunen ja Ari Niittyluoto. Matti Jussila, Topi Kauppinen ja Antti Kotilainen osallistuvat myös näytelmän tekemiseen.
Jatkoa tv-sarjaan tulossa
Valmet Automotiven uusista työntekijöistä kertonut televisiosarja ”Tehtaan sankarit” teki nuoresta Topi Kauppisesta tunnetun. Avoin ja puhelias savolaismies keräsi katsojilta paljon sympatiaa. Jopa siinä määrin, että televisiokamera seuraa häntä jälleen. Yle tekee ”Tehtaan sankareille” eräänlaista jatko-osaa, jossa keskiössä ei enää ole työ, vaan se muu elämä työpaikan ulkopuolella.
– ”Tehtaan sankareiden” kuvausten päätyttyä minulta meni parisuhde, velkatilanteeni paheni ja asiat nyt olivat muutenkin vinossa, kertoi Topi Kauppinen.
– Mietin jopa paluuta takaisin Savoon, mutta eihän minulla olisi sielläkään mitään ollut. Niinpä päätin ottaa itseäni niskasta, keskittyä työhön Valmetilla ja siihen, että saan raha-asiani kuntoon.
Kauppinen päätti myös uudessa tv-sarjassa kertoa täysin avoimesti näistä elämän huonoista vaiheista.
– Ihan vaan siksi, että samanlaisia ongelmia on niin monella muullakin, ja etenkin nuorten miesten on hirveän vaikea puhua ongelmistaan. Ja puhuminen juuri olisi se tärkein juttu, pohti Kauppinen.
Kyseinen tv-sarja nähdään televisiossa ensi syksynä.
Uudenkaupungin teatterin ”Autotehdas”-näytelmään Topi Kauppinen lähti mukaan autotehtaan henkilöstöosaston vinkistä.
– Kun viime vuosina elämä on muutenkin mennyt ”no en ole tätäkään ennen kokeillut” -teemalla, joten miksi ei sitten teatteriakin, virnisti Kauppinen.
Tosin alussa pientä hämmennystä aiheutti teatterinjohtaja Luolamaan ehdoton kielto.
– Ihan ensimmäiseksi Jari käski unohtaa kaiken näyttelemisen. Eli teatterin lavallakin olen oma itseni, autohullu, tietokoneita rassaava, paljon höpöttävä savolainen, Kauppinen paljasti.
Nykyään Raisiossa asuva Kauppinen työskentelee Valmet Automotiven hitsaamossa operaattorina.