– Ei siellä ollut oikein mitään sellaista ohjelmaa, mikä olisi koskenut lasten ja nuorten tulevaisuutta, ammattia, koulutusta… Ylipäätään sopeutumista normaaleihin oloihin. Tavoite oli, että se maatila ylläpidettiin omavaraisena, eli teetettiin lapsityövoimalla siihen kuuluvaa työtä, Luotonen kertoi.
Kulhossa fyysinen ja henkinen väkivalta oli arkipäivää. Lapsilla oli oikeuksia yhtä vähän kuin tulevaisuudensuunnitelmia.
– Jonkinlainen inspiraation lähde on ollut lapsen oikeudet. Opetusministeri esitti vuonna 2016 anteeksipyynnön kaikilta kaltoinkohdelluilta lapsilta. Se tuli lähes 70 vuotta myöhässä minun näkökulmastani, mutta tässä kirjassa jonkin verran kosketan niitä asioita, enkä ihan vähänkään.
Sekä itse kirjaan että sen nimeen sisältyy ajatus ihmisten tasavertaisuudesta.
– Pölkkypäät ovat meitä. Maailmassa kaikilla on erilaiset roolit, enkä ole vakuuttunut siitä, että yksi olisi toista parempi. Päällekkäisyyttä tulee, ja pölkyt kolisevat vastakkain.
Luotonen on vuosien varrella pystynyt antamaan anteeksi niille pölkkypäille, jotka kohtelivat lapsia kaltoin Kulhon saarella.
– Olen kirjoittanut kirjan itseäni varten, ja siihen on sisältynyt lähtökohtaisesti keino antaa anteeksi itselleen ja kohottaa omaa arvoaan siinä mukana. Anteeksianto tarkoittaa sitä, että joka ainut pölkkypää on sen armon ja anteeksiannon ansainnut.
Itse kirjoitusprosessi tapahtui hiljalleen viimeisen kymmenen vuoden aikana.
– Minulle tuli infarkti ja syöpäkin yhteen väliin. Sitten kun toivuin syövästä, ja kävin sen prosessin läpi, niin se ikään kuin antoi sen viimeisen tilaisuuden toteuttaa ne ajatukset, jotka olin heittänyt nurkkaan jo kauan sitten.
– Siellä on kovia juttuja, eikä yhtään ole värikynällä vedetty. Kaikkein häpeällisimmät asiat olen kuitenkin jättänyt kuvaamatta.
Vaikka kirjassa käsitellyt asiat ovat paikoin hyvin ahdistavia, on mukaan ripoteltu myös iloa, naurua ja orastavaa rakkauttakin.
– Ei siellä pelkästään surullisia asioita ole. Pystyn takaamaan, että lukiessa voi hymyilläkin välillä.
Kasvatuslaitoksen tarjoamat elämän eväät eivät olleet häävit, eivätkä vaikeudet Luotosen elämässä päättyneet, kun vapaus koitti.
– Vaikea sanoa mikä vaikuttaa mihinkin. Häpeä oli se kaikkein suurin tekijä ehkä kuitenkin. Leima oli otsassa. Se vaikutti valtavasti ihmissuhteisiin.
Luotonen kuvaa kirjassaan kuinka hän pakeni ongelmiaan lopulta Ruotsiin, jossa alkoholi tuli kuvaan yhä tiiviimmin.
– Varsinkin nuorena henkilönä vetäydyin syrjään. Päihde rohkaisi, mutta ei mihinkään positiiviseen. Alkoholisoiduin voimakkaasti, mutta selviydyin siitäkin elämään takaisin.
Ruotsista Luotosen tie vei lopulta Kalantiin.
– Lapsuudenystävä oli naapuritontilla, ja kävin häntä Ruotsista käsin morjenstamassa siellä mökillä. Siinä tuli puheeksi, että ota tuosta halpa tontti. Minä otin, ja siihen laitettiin mökki pystyyn, missä asutaan vaimon kanssa tänä päivänä.
Luotonen soisi muidenkin laittavan kokemuksiaan kansien väliin.
– Suosittelen jokaiselle, kirjoita kirja! Jos et saa sitä ulospäin menemään, niin ainakin siinä on mahdollisuus tutustua itseensä. Olen kokenut, että tämä on kanava jopa oman itsensä löytämiseen.
Saattaa olla, että Luotonen itsekään ei ole vielä viimeistä sanaansa paperille pistänyt.
– Materiaalia oli tullut vuosien varrella niin paljon, että niistä oli suhteellisen helppo saada aikaiseksi tällainen kirja. Enemmänkin olisi saanut tulla, mutta onhan tässä vielä aikaa tehdä vaikka toinen kirja.
Ossi Nyström
