Pyrstötiaista ei juuri voi sekoittaa mihinkään. Se on etupuolelta puhtaanvalkoinen, selästä musta ja ruumiinmuodoltaan lähes pallomainen. Naurettavan pitkä pyrstö viimeistelee tikkukaramellimaisen vaikutelman.
Tähän aikaan vuodesta pyrstötiaisia tapaa yleensä noin kymmenen parvissa, jotka oikeastaan ovat perheitä. Porukkaan kuuluu pariskunta ja sen edellisen kesän poikaset. Perheeseen voi kuulua myös auttajia. Ne ovat pariskunnan sukulaisia jotka eivät syystä tai toisesta ole pariutuneet tai pesineet, vaan käyttivät viime kesän toisen parin poikasten kasvattamiseen.
Usein pyrstötiaisperheen kuulee kauan ennen kuin sen näkee. Linnut juttelevat toisilleen jatkuvasti: ”tii-tii-tii” ja särisevä ”tsrr-tsrr” ovat tavallisia ääniä. Ne eivät ole järin arkoja, joten ääntä seuraamalla lintuja voi päästä tarkkailemaan aivan läheltä.
Pyrstötiainen kuuluu niihin eläinlajeihin, jotka Suomessa elävät sietokykynsä pohjoisella äärirajalla. Etenkin talvipakkaset ovat niille vaikeita. Pakkasöinä pyrstötiaiset pakkautuvat oksille vieri viereen lämmittämään toisiaan, mutta sekään ei aina riitä. Ankarina talvina huomattava osa kannasta voi kuolla.
Ei siis ole yllätys, että ilmastonmuutoksesta on pyrstötiaiselle hyötyä Suomessa. Tämäkin olematon talvi on varmasti niiden mieleen. 1990-luvun lopulla pyrstötiaisia arvioitiin olevan Suomessa noin 6 000 paria, mutta tuoreimmissa arvioissa liikutaan jo 20 000–50 000 parin tietämillä.
Toinen syy pyrstötiaisen yleistymiseen on metsätalous. Moni metsälaji on uhanalainen vanhojen metsien, lahopuun ja muiden monimuotoisten metsäympäristöjen vähenemisen vuoksi.
Pyrstötiaiselle sen sijaan nuoret koivikot ja pusikkoiset taimikot kelpaavat erinomaisesti. Tässä se kuuluu samaan kastiin satakielen kanssa.
Talviaan helpottamaan pyrstötiaiset ovat viime vuosina yhä useammin keksineet uuden kikan: lintujen talviruokinnoilla vierailun. Kukaties tästä suloisesta pallerosta vielä kehkeytyy tali- ja sinitiaisen veroinen menestyjä.
Maija Karala