Nyt se on varmaa eli Kesäkuun Kutonen järjestetään tulevan kesäkuun kuudentena päivänä Uudessakaupungissa jo 31. kerran. Pääorganisaattori Maiju Koskivaaran mukaan viime kesänä järjestetyn juhlatapahtuman palaute oli siksi positiivinen, että jatkopäätös oli lopulta hyvinkin helppo.
– Pidimme ennen 30-vuotisjuhlatapahtumaa muutaman vuoden tauon siitä yksinkertaisesta syystä, että niin järjestäjien kuin osanottajienkin into alkoi hiipua. Viime kesä kuitenkin osoitti, että kiinnostus naisten iloiseen liikuntatapahtumaan on taas nousussa. Mukana oli yli 500 naista ja siitä on hyvä ponnistaa eteenpäin, Koskivaara selvittää.
– Viime vuoden tapaan kilpailukeskus on taas vierasvenesatamaa ja Pakkahuonetta vastapäätä Crusell-puistossa ja myös reitti on pitkälti sama eli se kiertelee ympäri kauniin kaupunkimme katuja. Mihinkään lenkkipoluille ei siis tarvitse lähteä, vaan hölkätessä voi ihailla esimerkiksi vanhoja puutaloja ja paljon muutakin, hän jatkaa.
– Idea on se, että Uusikaupunki näyttäytyy niin muualta tuleville kuin paikallisillekin naisille mahdollisimman kattavasti, painottaa Koskivaara.
Maiju Koskivaaran mukaan pyrkimys on järjestää Kesäkuun Kutonen tänä vuonna mahdollisimman pitkälle paikallisin voimin. Juontajaksi on jo pyydetty Temptation Islandista tuttua kaupungin omaa poikaa Sami Kurosta yhdessä Kirsi Alm-Siiran kanssa. Musiikkipuolella puolestaan vastaavat Kalle Klotz , Susanna Pihlaja ja Petri Hatakka .
– Toivottavasti myös paikalliset yritykset käyttäisivät ainutkertaisen mahdollisuuden hyväkseen. Ohjelmassa on myös muotinäytös, mikäli uusikaupunkilaiset yrittäjät lähtevät siihen mukaan, esittää Koskivaara.
Osanottomaksua vastaan Kesäkuun Kutoselle saapuvat naiset saavat tuttuun tapaan alkujumpan, laadukkaan paidan ja runsaan eväspussin, jonka sisällön voi nauttia Crusell-puiston nurmikolla samalla ohjelmaa kuunnellen. Oleellinen osa kokonaisuutta on myös liikunnan ja yhdessäolon antama hyvä mieli.
Asko Tanhuanpää