Putkessa voi myös pyöräillä

0

Vanhan kansan sanonta härkäviikot kuvaa joulunpyhien jälkeistä työteliästä ajanjaksoa. Laskiaiseen päättyvät härkäviikot ovat nyt hyvässä vauhdissa, ja koulujen talviloma koittaa kolmen viikon kuluttua. Arkiseen puurtamiseen ja pimeään vuodenaikaan valoa tuovat loman odotus ja suunnittelu.

Tämän lehden välissä jaettava TS-yhtymän paikallislehtien Vapaalla-liite tarjoaa vinkkejä aktiiviseen vapaa-ajan viettoon. Joillekin se tarkoittaa kuntosalissa hikoilua, toisille pulahdusta uimahallin altaaseen. Monet huolehtivat kroppansa ja mielensä hyvinvoinnista bongaamalla maakunnan luontokohteita.

Monenlaista löytyy läheltä, omasta kunnasta tai naapurista.

Tärkeintä on oman ”lajin” löytäminen. Kokeileminen kannattaa, mutta härkäpäisesti ei kannata lähteä trendien perään, jos muotiharrastus ei innosta.

Vuodenajat tuovat harrastuksiin vaihtelua. Lumi ja luonnonjää eivät ole jokavuotisia luonnon ilmiöitä, mutta hiihtämistä ja luistelua harrastetaan sisähalleissa. Ympäri vuoden käytössä olevia retkipaikkoja on runsaasti ja monia niistä on kunnostettu viime aikoina.

Omasta maakunnasta ja lähiseudulta löytyy monenlaista tekemistä vapaa-aikaan. Harva tietää, että esimerkiksi Uudenkaupungin hiihto- ja kuntoputki tarjoaa maastopyöräilijöille mahdollisuuksia harrastaa omaa lempilajiaan myös talvella. Putkessa voi myös sauvakävellä ja juosta sateelta suojassa ja pelkäämättä liukastelua.

Vapaa-aikana ei tarvitse suorittaa, mutta tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä on erittäin tärkeää hyvinvoinnin näkökulmasta. Palautumisesta puhutaan nykyään paljon, eikä turhaan. Siitä pitää huolehtia ympäri vuoden eikä vain loma-aikoina.

Sanonta raskas työ vaatii raskaat huvit joutaa romukoppaan, mutta vapaa-ajalla on merkitystä: mitä kuormittavampaa työtä tekee, sitä tärkeämpää on, miten sen käyttää.