Vankan Arto Hyvärisestä vuoden 2019 nuorisovetäjä

0
Palkitut Kalannin Vankan miehet eli Arto Hyvärinen ja Otto Hiivola.

Mynämäen Isku otti vuonna 2019 ensimmäisen kiinnityksensä Vakka-Suomen parhaalle yleisurheiluseuralle vuosittain annettavaan Vakkamalja-kiertopalkintoon. Kakkoseksi jäi voiton vuosina 2015–2017 vienyt Kalannin Vankka ja kolmas oli toinen uusikaupunkilainen kestomenestyjä eli Kenttäkarhut. Vuosi sitten parhaan seuran titteliä juhlinut Laitilan Jyske joutui nyt tyytymään neljänteen sijaan.

– Kilpailu oli tuttuun tapaan taas erittäin tiukka. Jos Vehmaan Kiistosta olisi tullut edes yksi urheilija ratakävelyn mestaruuskisoihin Mynämäelle, olisi Vakkamalja mennyt Vehmaalle, vakkasuomalaista yleisurheilua viimeiset yhdeksän vuotta vetänyt Laitilan Jyskeen Riika Matikainen paljasti.

Vakkamaljan voittajaksi selviää seura, jonka urheilijat keräävät kauden aikana eniten pisteitä kuudesta alueen mestaruuskilpailusta. Lisäksi pisteitä saa muun muassa SM- ja pm-menestyksestä ja maaotteluista.

Torstaina Mynämäen uimahallin kerhohuoneella järjestetyssä palkitsemistilaisuudessa muistettiin myös omien ikäluokkiensa parhaita urheilijoita ja alueen menestyneitä valmentajia. Vuoden valmentajaksi arvostettiin Maskun Katajan Jarmo Rasi ja vuoden nuorisovetäjä oli puolestaan Kalannin Vanhan juoksukoulujen isä Arto Hyvärinen .

– Arto on pitänyt Vankan junioreille juoksukoulua vuodesta 2012 lähtien. Hän on aina valmis uhraamaan ylimääräistä aikaa urheilijalle, joka on halunnut lisää tukea harjoittelulleen. Lisäksi Arto on tehnyt nuorille myös henkilökohtaisia ohjelmia Riikka, Matikainen valotti palkitsemisperusteita.

Arto Hyvärisen mukaan Vankan juoksukoulussa on mukana reilut 20 innokasta nuorta, jotka harjoittelevat talvimaanantaisin yhdessä Laitilan monitoimihallissa. Keskiviikkoisin ohjelmassa on lihashuoltoharjoitukset Kalannissa.

– Päällä on hyvä buumi ja ensi kesänä on taas lupa odottaa menestystäkin. Meillä on koossa seuran pienuus huomioon ottaen tosi paljon lupaavia, aktiivisia ja kehityskelpoisia nuoria, kiitteli Hyvärinen suojattejaan.

Hyvärisen juoksukoulusta urheilukentille ponnisti aikanaan myös Vankan tämän hetken kirkkain tähti Otto Hiivola , joka palkittiin Mynämäellä Vakka-Suomen parhaana alle 15-vuotiaana poikaurheilijana. Hiivola saavutti viime kesänä Suomen mestaruuden seiväshypyssä ja kiekonheitossa ja sijoittui vielä viisiottelussa kakkoseksi.

– Ensi kesänä edessä on iso muutos, sillä viisiottelu muuttuu M17-sarjassa kymmenotteluksi. Mukaan tulee paljon täysin uusia lajeja ja kaikissa heittolajeissa samoin kuin aitajuoksussa vaatimustaso nousee painavampien välineiden tai korkeampien aitojen muodossa, ottelun ykköslajikseen ilmoittava Hiivola kertoi.

– Itselläni on eniten parantamisen varaa pikamatkoilla ja pituudessa ja vastaavasti keihäs, kiekko ja seiväs ovat yksittäisistä lajeista parhaat. Muutokset tietävät sitä, että talvella on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota fyysisiin ominaisuuksiin ja samalla myös nopeuskestävyyteen, hän ilmoitti.

– Myös pääkoppa pitää saada kuntoon. Jos yksi laji sattuu syystä tai toisesta epäonnistumaan, ei sitä saa jäädä murehtimaan, painotti Hiivola.

Asko Tanhuanpää

Palkitut nuoret sarjoittain

T9 Neela Ihanmäki LaJy, P9 Noel Raiskinmäki LaJy, T10 Sara Honkakangas LaJy, P10 Elmeri Myllymäki MasKa, T11 Emma Helminen UKK, P11 Oskari Karvonen MynIsku, T12 Ellen Myllymäki MasKa, P12 Julius Lukkala LaJy, T13 Rania Toivonen UKK, P13 Valtteri Valtonen LaJy, T14 Mea Toivonen UKK, P14 Oskari Salmelainen MasKa, T15 Silja Koukonen MietMP, P15 Otto Hiivola KaVa, N17 Iida Verainen NouSu, M17 Miika Lahtonen MynIsku, M19 Heikki Äijälä NouSu, N22 Elina Kinnunen UKK, N Venla Laiho LaJy, M Joni Vainio-Kaila Lajy.